Suomen koripallo voi saada hurjaa nostetta

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue otti viime lauantaina Unkarissa sensaatiomaisen Euroopan mestaruuden kaadettuaan Ranskan finaalissa.
Saavutuksen merkittävyydestä kertoo fakta, että EM-kulta tai EM-mitali ylipäätään on Suomelle historian ensimmäinen koripallosta. Ennen turnausta harva odotti, että Suomella olisi saumoja edes mitaleille.
Suomen miesten koripallomaajoukkue nousi EM-kisojen vakiokävijäksi 2010-luvun alussa. Susijengi-buumi ei ollut mikään tähdenlento, vaan Suomessa on kasvanut uusi miespelaajasukupolvi, jonka helmenä on tietysti Lauri Markkanen.
Sen sijaan Suomen naisten maajoukkue Susiladies on tarponut varjojen mailla. Susiladies on ollut otsikoissa lähinnä suurilta koripallomailta saamiensa selkäsaunojen takia.
Awak Kuierista tuli WNBA-tason pelaaja. Hän lukeutuu Euroopan parhaimmistoon, mutta yksin hänen panoksensa ei ole riittänyt nostamaan Susiladiesin tasoa.
Tuore EM-kulta kielii kuitenkin siitä, että tilanne voisi muuttua. Tyttöjen puolella Koripalloliitto on tehnyt juniorivalmennukseen panostuksia, jotka alkavat nyt näkyä.
Susiladies pelaa EM-kisoissa varmuudella 2027, kun kisoja pelataan Liettuassa sekä Suomessa Espoossa. Susiladies voi jo niissä kisoissa menestyä jo ihan hyvin. Ei unohdeta, että Suomi eteni tyttöjen MM-kisoissa tänä kesänä kahdeksan parhaan joukkoon.
Ja ehkä 2030-luvulla Susiladies voisi pelata olympialaisissakin. 16-vuotiaiden EM-kultamitalisteista osa voi silloin olla ammattilaisina parhaassa iässään.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- NBA:n pudotuspelijoukkueet ovat tässä
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- Molemmat Korisliigan välierät katkolla seuraavassa matsissa
- Tuomas Iisalolle paha tappio NBA:ssa
- Luka Doncic nöyryytti Dallasia
- Kauhajoelle jo toinen voitto välierissä
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- NBA:n pudotuspelijoukkueet ovat tässä
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Tuomas Iisalolle paha tappio NBA:ssa
- Molemmat Korisliigan välierät katkolla seuraavassa matsissa
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon