Helsingin Seagullsille merkittävä paluumuuttaja
Miesten Korisliigassa viime kaudella hopealle sijoittunut Helsingin Seagulls tiedotti maanantaina Jeffrey Carroll jr:n palaavan seuraan.
Carroll pelasi Seagullsissa viimeksi seuran mestaruuskaudella 2022-23. Hän oli joukkueessa silloin isossa roolissa ja hänet valittiin kauden päätyttyä Korisliigan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi.
Viime kaudella Carroll edusti Saksan pääsarjassa pelaavaa MLP Academics Heidelbergiä. Hän pelasi siellä 30 ottelua, joissa keräsi 13,3 ottelukohtaisen pistekeskiarvon.
Helsinkiin Carroll palaa mielellään.
– Odotan jo innolla, että pääsen tekemään töitä uuden mestaruustavoitteen eteen. On upeaa olla takaisin Helsingissä ja arvostan kaikkea sitä tukea sekä rakkautta, jota olen aina saanut Seagulls-faneilta. Tuntuu erittäin hyvältä saada pukeutua jälleen Gulls-paitaan tulevalla kaudella, Carroll kommentoi Seagullsin tiedotteessa.
Seagullsilla on tulevaksi kaudeksi nyt 13 pelaajasopimusta. Seurassa pelaavat: Kalib Boone, Jeffrey Carroll Jr., Timo Heinonen, Lenni Hervola, Shawn Hopkins, Tuukka Härsilä, Elias Leskinen, Lassi Nikkarinen, Henri Mennander, Tevin Olison, René Rougeau, Erik Sajantila ja Ricky Waxlax.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- NBA-tähdelle tipahti 38 miljoonan sopimus
- NBA:n G-liigan tähdistö taipui Espanjan huippujoukkueelle
- New York Knicks vahvisti rivejään
- Los Angeles Lakersin supertähti esitti seuralleen vaatimuksen
- Kevin Durant nimesi tähtiviisikkonsa – muutama yllätys
- Lauri Markkasta ei saatu – NBA-seura tähyää nyt toista huippua
- WNBA:ssa tehtiin piste-ennätys
- Suomen mestari hankki kokeneen sotaratsun
- Los Angeles Lakers muistaa kuollutta legendaansa
- NBA-pomo kommentoi laajentumista – hurjia huhuja ilmoilla
- Suomen koripallo kohtasi suru-uutisen
- NBA-seura haluaa ylikalliista pelaajastaan eroon
- Los Angeles Lakersin supertähti esitti seuralleen vaatimuksen
- Kevin Durant nimesi tähtiviisikkonsa – muutama yllätys
- Lauri Markkasta ei saatu – NBA-seura tähyää nyt toista huippua
- New York Knicks vahvisti rivejään
- Tyly päätös tehty Suomen Cupista – YLE päätöksen taustalla
- Los Angeles Lakers muistaa kuollutta legendaansa
- WNBA:ssa tehtiin piste-ennätys
- NBA-pomo kommentoi laajentumista – hurjia huhuja ilmoilla