Hurja koripallon olympiavoittoputki ei ota päättyäkseen
Yhdysvaltain naisten koripallomaajoukkue eteni Pariisin olympialaisissa odotetusti välierävaiheeseen.
Keskiviikkona Yhdysvallat voitti puolivälieräottelussa Nigerian pistein 88-74. Ottelin voittaja ei todellakaan ollut yllätys.
Nigerialle ottelu oli jo historiallinen, kun se pelasi ensimmäisenä Afrikan maana naisten olympiaturnauksen puolivälierävaiheessa. Yhdysvaltojen WNBA-tähtien kaatoon Nigerialla ei kuitenkaan ollut mitään jakoa.
Yhdysvallat kohtaa välieräottelussa tulevana perjantaina Australian. Puolivälieräottelussaan Australia kukisti Serbian murskaavasti 85-67.
Toisessa välieräottelussa emäntämaa Ranska kohtaa Belgian. Ranska päihitti puolivälieräottelussaan Saksan 84-71 ja Belgia kukisti Espanjan 79-66.
Yhdysvalloilta koripallon naisten olympiakulta jäi viimeksi voittamatta Barcelonassa 1992. Sen jälkeen Yhdysvallat on voittanut naisten olympiakoripallossa 59 perättäistä ottelua.
Yhdysvaltain olympiakoripallojoukkueet kootaan WNBA-liigan tähdistä. WNBA on maailman rahakkain naisten koripallon ammattilaissarja, joskin parhaat pelaajat tienaavat siellä vain satoja tuhansia kaudessa.
NBA:ssa esimerkiksi Lauri Markkaselle maksetaan vuoteen 2029 saakka ulottuvasta uudesta sopimuksestaan yhteensä 230 miljoonaa dollaria.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Awak Kuier sai komean kunnianosoituksen
- Susijengin pelaaja teki suomalaista koripallohistoriaa
- NBA-tähdelle tipahti 38 miljoonan sopimus
- NBA:n G-liigan tähdistö taipui Espanjan huippujoukkueelle
- New York Knicks vahvisti rivejään
- Los Angeles Lakersin supertähti esitti seuralleen vaatimuksen
- Kevin Durant nimesi tähtiviisikkonsa – muutama yllätys
- Lauri Markkasta ei saatu – NBA-seura tähyää nyt toista huippua
- WNBA:ssa tehtiin piste-ennätys
- Suomen mestari hankki kokeneen sotaratsun
- Suomen koripallo kohtasi suru-uutisen
- Los Angeles Lakersin supertähti esitti seuralleen vaatimuksen
- Kevin Durant nimesi tähtiviisikkonsa – muutama yllätys
- Lauri Markkasta ei saatu – NBA-seura tähyää nyt toista huippua
- New York Knicks vahvisti rivejään
- Los Angeles Lakers muistaa kuollutta legendaansa
- NBA-tähdelle tipahti 38 miljoonan sopimus
- NBA:n G-liigan tähdistö taipui Espanjan huippujoukkueelle
- WNBA:ssa tehtiin piste-ennätys
- NBA-pomo kommentoi laajentumista – hurjia huhuja ilmoilla