Maailmanmestari Saksa olympiakoriksen mitalipeleihin – NBA-supertähti ulos

PARIISI Saksa voitti Pariisin olympiakisojen miesten koripalloturnauksen puolivälieräottelussa tiistaina Kreikan koriluvuin 76-63.
Saksan voitto oli yllättävänkin selvä, vaikka Saksa toki viime syyskuussa voitti MM-kultaa. Saksan NBA-pelaaja Moritz Wagner korosti joukkueensa henkistä vahvuutta.
-Superkova peli oli henkisesti. Meillä on fyysisyyttä, mutta henkistä vahvuutta myös. Olemme henkisesti supervahva joukkue, Wagner sanoi.
Kreikka aloitti vahvasti. Saksa oli ensimmäisen neljänneksen jälkeen tappiolla 11-21.
– Pysyimme rauhallisina. Noudatimme pelisuunnitelmaamme ja löysimme keinot, totesi Wagner noususta sen jälkeen.
Saksan kanadalaissuomalainen päävalmentaja Gordon Herbert totesi ottelun aikaisen alkamisajan saattaneen vaikuttaa heikkoon alkuun.
– En tiedä. Kello 11 oli aika raskasta aloittaa. Onneksi penkkipelaajamme toivat lisää energiaa ja toivat meidät takaisin peliin, mikä oli ratkaisevaa, Herbert sanoi.
Kreikan NBA-supertähden Giannis Antetokounmpon Saksa sai lopulta pysäytettyä. Antetokounmpon ja Kreikan pelit Pariisissa päättyivät puolivälieriin.
–M eillä oli erilaisia suunnitelmia, mutta helppoa ei ollut. Piti joustaa jonkun toisen pelaajan puolustamisesta. Puolustuksemme oli kuitenkin tasaisen vahva ja pysyimme koossa, totesi Herbert Antetokounmpon pysäyttämisestä.
Otto Palojärvi, Pariisi
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lauri Markkanen nyt virallisesti jumbona
- Tässä ovat Susijengin alkulohkovastustajat ja ottelut EM-kisoissa Tampereella
- LeBron James täräytti Lakersille voiton
- Seagullsille tuli mutkia matkaan
- Lauri Markkanen sivussa nöyryytyksestä
- Suomalainen koripallolegenda lopettaa uransa
- Kohukaupan toinen osapuoli debytoi uudessa NBA-seurassaan – vaisua oli
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- Suomalainen koripallolegenda lopettaa uransa
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- Kohukaupan toinen osapuoli debytoi uudessa NBA-seurassaan – vaisua oli
- Lauri Markkanen sivussa nöyryytyksestä
- Seagullsille tuli mutkia matkaan
- Tässä ovat Susijengin alkulohkovastustajat ja ottelut EM-kisoissa Tampereella
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa