Koripallon viime aikojen mahtimaa, vuosien 2006 ja 2019 maailmanmestari sekä hallitseva Euroopan mestari Espanja ei päässyt Pariisin olympiakisoissa alkulohkostaan jatkoon.

Espanjan tipahtamisen jatkopeleistä sinetöi perjantaina koettu tappio Kanadalle. Tiukan taiston Kanadan voitti 88-85 ja saavutti samalla lohkovoiton puhtaalla pelillä.

NBA-seura Oklahoma City Thunderin tähtipelaaja Shai Gilgeous-Alexander oli ottelun paras pistemies. Kanadan koriksen nykyinen ykkösnimi heitti 20 pistettä. Espanjan tehokkain oli 17 pistettä heittänyt Dario Brizuela.

Kanadan lisäksi A-lohkosta etenee jatkoon Australia. Kreikka voi päästä jatkoon lohkokolmosena.

Espanjalle ja Kanadalle aiemmin hävinnyt Kreikka voitti Australian perjantaina 77-71. NBA-supertähti Giannis Antetokounmpo upotti Kreikalle 20 pistettä.

Kreikka, Australia ja Espanja päätyivät tasapisteisiin, joten lohkosijoitukset määräytyivät niiden osalta korieroilla. Espanjalla se oli heikoin.

Espanja ei lopulta pelannut olympiakoriksessa yhtään ottelua Pariisissa. Alkulohkot pelattiin Lillen jalkapallostadionilla. Puolivälieristä eteenpäin turnaus jatkuu Pariisin Bercy-areenalla.

Espanjan koripallossa on meneillään sukupolvenvaihdos. Vuoden 2023 MM-kisoissa Espanja menestyi vaatimattomasti ja sama trendi jatkui Pariisin olympialaisissa.

Olympiakarsinnoissa Espanja oli tiputtanut jatkosta Suomen Susijengin.