Britney Griner toipui venäläisestä vankilasta olympialaisiin
PARIISI WNBA-koripallotähti Brittney Griner virui melkein vuoden verran venäläisessä vankilassa. Hänen matkatavaroistaan löytyi sähkötupakan patruunoista hasisöljyä tullitarkastuksessa.
Griner olisi joutunut vuosiksi vankilaan, mutta lopulta Venäjä vapautti hänet vankien vaihdossa saatuaan amerikkalaisilta asekauppias Viktor Butin.
Grinerin tuomio on tietenkin osana Vladimir Putinin törkyistä poliittista peliä. Kyse oli Putinin hallinnon uhittelusta ja kiristyskeinosta Yhdysvalloille.
Griner harkitsi Venäjällä itsemurhaa, mutta kesti lopulta karut olot. Kotiin päästyään hän palasi koripallon pariin ja on mukana Yhdysvaltain Pariisin olympiajoukkueessa.
– Kaikki ajattelevat yhä, kuinka uskalsin tulla ulkomaille kaiken sen jälkeen, mitä kävin läpi. Mutta täällä on hyvä olla. Täällä Ranskassa tunnen oloni turvalliseksi. Tuntuu hienolta, Griner totesi Pariisissa lehdistötilaisuudessa.
Griner pelasi Venäjällä ammattilaisena. Siellä hän tienasi lisärahaa WNBA-ansioidensa päälle. WNBA:n kausi ei mene päällekkäin Euroopan kauden kanssa.
Nyt Griner korostaa, ettei aio pelata enää ulkomailla Länsi-Euroopassakaan.
– Varmasti matkaan perheeni kanssa ulkomaille, mutta että pelaisin ammattilaisena ulkomailla? Sen olen jo tehnyt. Haluan viettää aikaani perheeni kanssa. Pienen poikani kanssa. Se ura oli silloin, eikä päättynyt, kuten olisin halunnut.
Ennen olympiaturnausta Griner ja Yhdysvallat pelasivat harjoitusotteluita Britanniassa. Tuki häntä kohtaan oli valtaisaa.
– Kun kuulin kaikki kannustukset. Kuinka fanit olivat tukenani koko tarinan jälkeen, niin se merkitsi minulle hyvin paljon. Se on enemmän kuin koripalloa. Pystyn tuntemaan sen.
Yhdysvallat on voittanut kaikki koripallon olympiaturnaukset Atlantasta 1996 lähtien. WNBA-tähdet ovat ylivoimaisia suosikkeja Pariisissakin.
Griner korostaa, ettei mikään ole itsestään selvää.
– Se on aina takaraivossamme. Valehtelisin, jos sanoisin, ettemme ajattelisi sitä. Mutta tavoitteenamme on voittaa kultaa. Emme ajattele, että kyse olisi kakkukahveista. Kaikki tekevät parhaansa voittaakseen meidät. Olemme valmiita tekemään töitä kultamitalien eteen.
Otto Palojärvi, Pariisi
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta