Susiladies pisti huippujoukkueelle tiukasti kampoihin – ”Emme olleet vielä valmiita voittamaan”
Torstaina upean vierasvoiton Bulgariasta hakenut Suomi joutui isänpäiväsunnuntaina tiukan paikan eteen, kun vastassa oli menneen kesän EM-nelonen Unkari. Loppuunmyyty kotiyleisö näki taistelevan Susiladies-ryhmän, joka jätti kentälle kaiken. Lopussa Unkarin kokemus oli liikaa ja se otti 56–67-vierasvoiton.
Jo lähtökohdat olivat kotijoukkueelle haastavat, kun Linda-Lotta Lehtorannan lisäksi Elina Aarnisalo joutui jättämään ottelun väliin terveydellisten syiden takia. Molemmat poissaolot osuivat Suomen takakentälle, jossa Lotta-Maj Lahtinen, Meri Kanerva ja Magdalene Agyei pääsivät haastamaan yhtä naiskoriksen kärkimaista.
Awak Kuier pääsi huudattamaan loppuunmyytyä kotiyleisöä ensimmäisellä minuutilla, kun Kuer tanssahteli korin alta kaksi pistettä ja heti perään oli omassa päädyssä torjuntahommissa. Suomen puolustus aiheutti ottelun alussa päänvaivaa Unkarille, jonka ensimmäistä pelitilannekoria jouduttiin odottamaan reilut neljä minuuttia.
Suomi ei kumartanut alussa Unkaria, vaan joukkueen aktiivinen puolustuspelaaminen aiheutti avauskympillä kaikkiaan seitsemän menetystä vieraille. Roosa Lehtorannan onnistunut kahden pisteen heitto kavensi eron tilanteeseen 13–15 ensimmäisen kymmenminuuttisen päätteeksi.
– Annoimme puolustuspäähän työkaluja ja pelaajat käyttivät niitä taitavasti läpi koko ottelun. Meillä on fantastisia pelaajia ja se tietomäärä, jonka pelaajat ovat omaksuneet tämän ikkunan aikana, on valtava. Tärkeintä on myös se, että he ratkoivat ongelmia keskenään, päävalmentaja Ilkka Palviainen summasi Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Toisen neljänneksen alku oli toisinto ottelun alulle, kun Suomen puolustus ei antanut tuumaakaan periksi. Magdalene Agyein onnistunut ajo vei Unkarin aikalisälle neljänneksen puolivälissä, kun Suomi oli pitänyt Unkarin nollilla ja noussut 20–15-johtoasemaan. Unkari sai neljänneksen lopulla juonesta kiinni ja nousi puoliajalle kolmen pisteen taukojohtoon (28–31) Cyesha Goreen onnistuneella kolmen pisteen heitolla.
Toisella puoliajalla vauhtia lisää
Ottelun tempo nousi puoliajan jälkeen ja molemmat joukkueet pääsivät juoksemaan kenttää avauspuoliaikaa paremmin. Tasaisen kolmannen neljänneksen jälkeen ottelun päätöskympille lähdettiin Unkarin kolmen pisteen johtoasemasta (43–46).
– Tänään oli todella fyysinen peli. Olen tyytyväinen, miten pystyimme joukkueena haastamaan tänään Unkaria. Toivottavasti pääsisi pian pelaamaan tämän meidän joukkueen kanssa uudestaan, 17 pisteen ja 10 levypallon tuplatuplan kirjauttanut Awak Kuier summasi ottelun jälkeen.
Unkari onnistui kahdesti päätösneljänneksen alussa pakottaen Suomen aikalisälle. Kuierin onnistunut kolmen pisteen heitto toi Suomen neljän pisteen päähän ja onnistuneen puolustuksen jälkeen Elina Koskimiehen floater toi Suomen jo korin päähän. Hetkeä myöhemmin Agyei nosti kaksi pistettä ja pakotti Unkarin aikalisälle Suomen noustessa 51–50-johtoon, kun ottelua oli jäljellä reilut viisi minuuttia.
Aikalisän jälkeen Unkari näytti, miksi se on huippumaa eurooppalaisessa naiskoriksessa, kun se vei seuraavat kaksi minuuttia 7–0. Suomi taisteli lopussa sinnikkäästi nousten päätösminuutilla vielä viiden pisteen päähän. Lopussa Unkari laittoi vielä pari kovaa koria sisään ja nappasi voiton lukemin 56–67.
– Unkarin tekemisessä näkyi kokemus. EM-kisat ovat marinoineet heidät pelaamaan ja toimimaan yhdessä tiukassa paikassa. Meillä meni hyökkäyspäässä vähän pomputtamiseksi, ei löydetty pelaajia lopussa vapaita pelaajia enää syöttämällä. Summaisin, että emme olleet vielä valmiita voittamaan näin kovaa joukkuetta, päävalmentaja Palviainen niputti.
Ensimmäinen karsintaikkuna antoi rohkaisevia signaaleja
Suomi kaatoi Bulgarian vieraskentällä, mutta taipui naiskoriksen suurmaalle Unkarille niukasti kotikentällään. Naisten EM-karsinnat jatkuvat vuoden päästä.
– Puhuimme kopissa, että ensin kasvoimme yhdessä viikon aikana ja nyt kasvoimme yhteen. Meillä on kollektiivi, joka toimii yhdessä ja joka tarjoaa mahdollisuuksia useille pelaajille. Me yritämme löytää ne pelaajat, jotka sinä päivänä onnistuvat, Palviainen niputti karsintaikkunaa.
– Menimme joukkueena eteenpäin tämän ikkunan aikana. Voittoja ei liiemmin ole viime vuosina tullut ja lopputulos tänäänkään ei mielestäni kerro ihan kaikkea. Voimme haastaa kenet vaan ja voittaakin. Saimme lyhyen karsintaikkunan aikana hyvin irti joukkueesta ja melkein tavoiteltu tulos, Koskimies avasi.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Seagulls dominoi kärjessä jouluna
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta