Susiladies-pelurin unelma toteutui – ”On ollut pitkään unelmani”
Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.
Viime kaudella Holopainen pelasi vahvan kauden Ranskan Ligue Feminine 2:ssa Montbrisonin joukkueessa. Hänellä oli mahdollisuus jatkaa Ranskassa, mutta pelaaminen Espanjassa oli kolkutellut mielessä jo pitkään.
– Kauden jälkeen tuli tarjouksia Ranskasta, mutta ilmoitin agentilleni haluavani kokea jonkun uuden sarjan ja uuden maan. Espanjassa pelaaminen on ollut pitkään unelmani, ja kun tarjous Araskista sitten tuli, niin se oli sen jälkeen aika helppo päätös. Olin kuullut seurasta pelkästään hyvää siitä, että täällä on ammattimainen ympäristö, tosi hyvä valmentaja ja pelin taso on korkea. Kaikki on pitänyt tähän mennessä paikkansa ja olen ollut tosi tyytyväinen ja viihtynyt hyvin, Holopainen kertoo alustaan.
Holopainen on saanut runsaasti vastuuta kauden aikana ja pelannut noin 24 minuutin keskiarvolla tilastoiden 7,5 pistettä ja neljä levypalloa. Holopainen on ollut jopa hieman yllättynyt saamastaan vastuusta.
– Kun tulin tänne, niin en oikein tiennyt omasta roolistani. Annoin harjoituksissa ja harjoituspeleissä kaikkeni, ja lisäksi joukkueen pelityyli sopii minulle tosi hyvin. Pystyin ainakin näin alkukauden osalta vakiinnuttamaan paikkani aloitusviisikossa. Tietyllä tapaa vastuu on ollut yllätys ja täytyy olla kiitollinen, että sitä on tullut näin paljon.
Espanjan liigaa ovat hallinneet perinteisesti Avenida Salamanca sekä Girona ja viime vuosien aikana Valencia on noussut mukaan haastamaan kaksikkoa. Kokonaisuudessaan Holopainen pitää sarjaa kovatasoisena.
– Espanjan liiga on aina kova, mutta olen kuullut sen olevan tällä kaudella vielä erityisen kova. Tietenkin suurseurat Girona, Valencia ja Salamanca ovat ne vahvimmat, mutta sen jälkeen kaikki on periaatteessa auki ja tosi tasaista. Jokainen peli on kova ja fyysinen ja kaikkiin pitää lähteä hyvin valmistautuneena, arvioi Holopainen.
Holopainen on istunut hyvin sisään Araskin pelityyliin ja Espanjan liigaan. Tuomarilinjan kanssa on kuitenkin vielä hieman totuttelemista.
– No tuomareiden kunnioitus pitää vielä ansaita ja se on vaatinut vähän sopeutumista, mutta muuten olen tykännyt paljon. Täällä pelataan kovatempoista korista ja pidän siitä.
– Ranskassa pelattiin aika kovaa ja siihen on ollut täällä vähän uutena pelaajana sopeutumista. Valmentajamme sanoi, että tuomarit usein viheltävät uusille pelaajille virheitä, kun eivät vielä tunne heitä.
Kokonaisuudessaan sopeutuminen sekä kentälle että sen ulkopuolelle on sujunut hyvin. Holopainen aloittelee myös kielen opiskelemista, jotta elämä helpottuisi entisestään.
– Tykkään espanjalaisesta kulttuurista ja elämäntyylistä. Tykkään myös siitä, että treeneissä juostaan paljon ja treenaamme kovaa. Espanjan kieli on vielä vähän ongelmallista, sillä kaikki treenit ja muut ovat espanjaksi. Tällä hetkellä apuvalmentajamme seuraa perässäni ja kääntää. Tai sitten joukkuekaverit auttavat tarvittaessa.
– Olen joukkueen ainoa, joka ei puhu espanjaa. Muut ulkomaalaiset ovat pelanneet täällä jo sen verran kauan, että ovat oppineet kielen eikä valmentajamme puhu kuin muutamia lauseita englantia. Onneksi apuvalmentajamme puhuu hyvää englantia. Varsinkin koripallosanasto on alkanut jo hieman tarttua. Aloitan myös kielen opiskelut, niin se helpottaa ja tuntuu, että se kieli tarttuu aika nopeasti.
Kuten Holopainen aiemmin mainitsi, niin Espanjan liiga on perinteisesti hyvin tasainen ja marginaalit ovat pienet. Viime kaudella Araski oli runkosarjassa 12., mutta jäi pudotuspelipaikasta vain kolmen voiton päähän. Tälle kaudelle tavoitteet ovat selvät.
– Olemme puhuneet, että Copa de la Reina on yksi iso tavoite ja sinne pääsevät ensimmäisen kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta. Muuten sitten pudotuspeleihin ja siellä voittaa mahdollisimman paljon ja päästä niin pitkälle kuin mahdollista.
Innolla EM-karsintoihin
Susiladies palaa yhteen marraskuun loppupuolella, kun EM-karsinnat jatkuvat. Susiladies aloittaa marraskuun pelit kohtaamalla kivikovan Ranskan vieraskentällä ja hakee sen jälkeen Urhea-hallissa revanssia Liettuasta.
– Malttamattomana odotan niitä pelejä, että pääsee taas takaisin maajoukkueen kanssa treenaamaan ja jatkamaan onnistuneen kesän jälkeen pelitapamme hiomista. Meillä on kovia vastustaja ja Ranska on meille iso haaste. Liettuasta olisi kiva saada revanssi viime vuodesta.
Suomi saa otteluissa kovan haasteen, sillä Ranska on napannut hopeaa viisistä edellisistä EM-kisoista ja tämän vuoden MM-kisoissa se oli seitsemäs.
– Onhan se huikea mahdollisuus pelata huippujoukkueita vastaan. Kansainvälisissä otteluissa on eri tempo ja vaatimustaso. On hienoa päästä Euroopan huippuja vastaan pelaamaan, iloitsee Holopainen.
Susiladies jatkaa EM-karsintoja kohtaamalla Ranskan 24.11. ja Urhea-hallissa vastaan asettuu Liettua 27.11.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
- Tässä on Korisliigan surkein joukkue
- LeBron Jamesia vietiin kuin mätää kukkoa
- NBA:n kellariosaston ryhmälle surkea uutinen
- Lauri Markkanen koki katkeran tappion
- NBA-tähden törkyeleestä kovat sakot
- Lauri Markkasta odottaa aikainen isyysloma
- NBA:ssa nähtiin merkittävä yllätys
- ”Paras joukkue” romahti yllätyksessä – ”Pidimme myös pallosta hyvää huolta”
- Susijengin tähti hurjassa voittoputkessa Euroliigassa
- NBA-tähti pystyi siihen, mihin LeBron James ei ole kyennyt
- Lauri Markkasesta upeita uutisia
- ”Paras joukkue” romahti yllätyksessä – ”Pidimme myös pallosta hyvää huolta”
- Lauri Markkasesta huojentava tieto
- Susijengin tähti hurjassa voittoputkessa Euroliigassa
- Lauri Markkasta odottaa aikainen isyysloma
- NBA-tähden törkyeleestä kovat sakot
- Erikoista – Lauri Markkasen Utah nousi tappiolla
- NBA-tähti pystyi siihen, mihin LeBron James ei ole kyennyt
- NBA:ssa nähtiin merkittävä yllätys
- Lauri Markkanen koki katkeran tappion