Vilpas hankki maineikkaan yliopiston kasvatin

Vilpas on vahvistanut miehistöön tekemällä sopimuksen takamies Quentin Goodinin kanssa. Goodin pelasi alkukaudella Belgiassa Giants Antwerpenissä.
25-vuotias Goodin on maineikkaan Xavierin yliopiston kasvatti Cincinnatista ja hänestä tuli neljän vuoden opiskeluaikana yksi opinahjonsa menestyksekkäimmistä syöttökoneista 544 syötöllään. Goodin pelasi Xavierissa 134 ottelua ja uran keskiarvot olivat 7.6 pistettä, 2.5 levypalloa ja 4.1 syöttöä Big East -konferenssissa.
Koronakauden 2020-2021 jälkeen ensimmäinen ammattilaissopimus vei miehen Saksan ProA-liigaan Bayer Leverkusenin riveihin. Siellä Kentuckyn Campbellsvillessä syntynyt takamies tilastoi 15.5 pistettä, 4.1 levyä ja 3.8 syöttöä kaudella 2021-2022. Kuluvalle kaudelle Goodin teki sopimuksen Belgian pääsarjan Telenet Giants Antwerpiin, mutta viiden amerikkalaisen systeemissä vastuu jäi odotettua pienemmälle.
Pohjois-Belgian Flanderissa vaikuttava Antwerpen pelaa tällä kaudella kahta sarjaa ja Goodin ehti pelata BNXT-liigaa kolmen ottelun verran (4.7/1.0) ja FIBA Europe Cupissa neljä peliä tehoilla 7.0/1.8. Antwerpen on kahdeksankertainen Belgian mestari ja seura on juhlinut kuusi kertaa Belgian cupin voittoa. FIBA Europe Cupissa se jahtaa jatkopaikkaa samassa lohkossa Turkin Gaziantepin, Israelin Hapoel Haifan ja Itävallan Swans Gmundenin kanssa.
Lähde: Vilppaan verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lauri Markkanen nyt virallisesti jumbona
- Tässä ovat Susijengin alkulohkovastustajat ja ottelut EM-kisoissa Tampereella
- LeBron James täräytti Lakersille voiton
- Seagullsille tuli mutkia matkaan
- Lauri Markkanen sivussa nöyryytyksestä
- Suomalainen koripallolegenda lopettaa uransa
- Kohukaupan toinen osapuoli debytoi uudessa NBA-seurassaan – vaisua oli
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa

- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Tässä ovat Susijengin alkulohkovastustajat ja ottelut EM-kisoissa Tampereella
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa
- LeBron James täräytti Lakersille voiton