Koripalloliitto sai uuden toimitusjohtajan – ”Saimme hyvän tekijän”
Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Kati Packalénin. Vankan kokemuksen organisaatiojohtamisesta omaava Packalén aloittaa tehtävässä heti lokakuun 2022 alussa.
Kaupallisen koulutuksen (MBA-tutkinto) omaavalla Kati Packalénilla on vahva osaaminen myynnistä sekä asiakaskokemuksien luomisesta. Hän on työskennellyt edelliset 11 vuotta logistiikkayhtiö PostNordilla muun muassa brändikokemusjohtajana sekä myyntiorganisaatioissa.
– Koripallolla on menossa hieno noste ja pohjalle on tehty vuosikaudet oikeita asioita. Näkyvimmin tulokset ovat tuoreeltaan ollut esillä Susijengin hienossa menestyksessä EM-kisoissa, josta koko korisyhteisö voi tuntea ylpeyttä, Kati Packalén avaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– On hienoa päästä nopealla aikataululla aloittamaan työt uuden, mutta pitkälti tutun työyhteisön kanssa. Koripallolla on iso potentiaali, puhutteleva arvomaailma ja jalkatyötä ansiokkaasti tekevä seurakenttä. Näistä lähtökohdista on kiva päästä hommiin.
Packalénilla on pitkä historia ja toimintakentän tuntemus koripallon parissa niin pelaajana, valmentajana kuin seuratyöntekijänä Tampereen Pyrinnössä. Hän on toiminut seuran koripallojaoston puheenjohtajana sekä toimii parhaillaan seuran Unified-valmentajana ja Paralympialiiton lajivalmentajana. Valmentajana hän oli voittamassa B-tyttöjen Suomen mestaruutta 2016.
”Saimme hyvän tekijän”
Koripallo teki viime kaudella uuden lisenssiennätyksen, kun se toipui koronakuopasta nopeasti ja onnistui nostamaan vuodessa lisenssimäärää 20 prosentilla – lisenssiharrastajia on liki 21 000. Susijengin 7. sija vuoden 2022 EM-kisoissa sai koriksen jälleen koko kansan huulille.
– Koripallo on ollut viime vuodet nosteessa ja se varmasti näkyi myös haussa, jossa oli mukana paljon kovia tekijöitä. Kati täytti koristermein heittämällä ne kriteerit, joita haimme uudelta toimitusjohtajalta – saimme kovan tekijän jatkamaan Ari Tammivaaran tekemää työtä. Hänellä on laaja asiakaskokemuksen osaaminen sekä vahvat näytöt tiimijohtamisesta sekä tuloksista sidosryhmien kanssa työskentelystä. Saimme hyvän tekijän, Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo iloitsee.
Suomen Koripalloliiton nykyinen toimitusjohtaja Ari Tammivaara valittiin aiemmin EM-kotikisojen 2025 pääsihteeriksi 1.1.2023 alkaen. Suomi isännöi EM-kisojen yhtä alkulohkoa syksyllä 2025.
Packalén aloittaa Koripalloliitossa 3.10.2022.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Seagulls dominoi kärjessä jouluna
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia