Susijengin hieno taistelu ei aivan riittänyt EM-kisojen puolivälierissä, kun Espanja eteni välieriin 100-90 (43-52)-voitolla.

Ottelu alkoi molempien osalta hermostuneesti ja Espanja oli alussa hivenen niskan päällä. Sen jälkeen Suomi sai kuitenkin loistavan vaihteen päälle. Kroatiaa vastaan Suomen peli hyytyi, kun ”kakkosmiehistö” tuli kentälle, mutta tällä kertaa he toivat lisää energiaa ja onnistumisia. Miro Little toi energiaa molempiin päihin ja nuorukainen esitti kylmäpäisyyttään kovilla suorituksilla. Alexander Madsen esitteli taitojaan ja konkarit Shawn Huff ja Petteri Koponen halusivat siirtää eläkepäiviään vielä muutamalla päivällä. 30-17 Suomen voittoon päättyneen jakson kruunasi Mikael Jantusen omalta kenttäpuoliskolta uponnut heitto.

Seitsemän pistettä avausneljänneksellä heittänyt Markkanen alkoi päästä paremmin rytmiin toisessa ja upotti tärkeitä pisteitä. Samalla Sasu Salin pääsi rytmiin ja parhaimmillaan Suomi pääsi jo 15 pisteen johtoon. Jakson lopussa Suomelle tuli harmittavia virheitä, joista Espanja pääsi rankaisemaan. Toiselle puoliajalle lähdettiin kuitenkin Suomen 52-43-johdossa.

Kolmannelle neljännekselle Espanja tuli vahvasti ja Suomen hyökkäyspeli oli pahasti jumissa. Espanjan puolustuspelaamista oli kehuttu koko kisojen ajan ja kolmannella neljänneksellä se näytti miksi. Samaan aikaan Espanjan Hernangomezin veljekset Willy ja Juancho tekivät tuhojaan niin läheltä kuin kaukaa. Espanjalla kesti neljä minuuttia saada ero kiinni ja meni saman tien ohi. Suomen heittopeli oli vaikeaa ja Suomi sortui paineen alla useisiin menetyksiin. Päätösneljännekselle Suomi joutui lähtemään kuuden pisteen takaa-ajoasemasta.

Päätösneljänneksellä loistavaa peliä molemmissa päissä pelannut Mikael Jantunen piti Suomen iskuetäisyydellä eikä Espanja päässyt karkuun ja Madsen sai tärkeitä onnistumisia. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin kolme minuuttia ennen loppua. Suomi sortui jälleen pallonmenetykseen ja 37-vuotias ikinuori Rudy Fernandez upotti todella kaukaa kolmen pisteen heiton sisään ja ero kasvoi kahdeksaan. Suomi pääsi vielä kurkkaamaan kuuden pisteen päässä, mutta Fernandez sinetöi lopullisesti Espanjan voiton upottamalla jälleen todella kaukaa. Näin Espanja eteni välieriin ja Suomen kisat päättyivät tähän.

Markkanen (28/11) oli jälleen Suomen ykkönen ja Jantunen (18), Madsen (13) ja Salin (11) ylsivät myös kaksinumeroisiin pisteisiin.

Samalla otteluun päättyi kaksi upeaa suomalaisuraa, kun Huff ja Koponen ripustivat lenkkarit naulaan.

Ottelutilastot