Susiladies-peluri palaa Espanjan pääsarjaan

Edelliskauden Saksan Bundesliigassa pelannut Anniina Äijänen, 26, on tehnyt sopimuksen Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren kanssa. Äijänen on jo ennestään ehtinyt pelata kolme kautta Espanjassa, joista yhden pääsarjassa.
Bembibre on jo ennestään suomalaisille tuttu joukkue, kun sitä lähivuosina ovat edustaneet Marianne Kalin ja Sara Rokkanen. Bembibre sijoittui edelliskaudella Liga Femeninassa 13. sijalle.
– Marianne Kalin, ystäväni Suomesta, on kertonut minulle hyviä asioita seurasta. Muistan heidän areenansa ja fanit, koska tunnelma peleissä oli todella hyvä, Äijänen kertoo seuran tiedotteessa.
Äijänen tilastoi viime kaudella Saarlouis Royalsin Bundesliiga-joukkueelle keskimäärin 8, pistettä ja 5,9 levypalloa ottelua kohden. Ennen Saksaa Tampereen Pyrinnön kasvatti pelasi kolme kautta Espanjassa, jossa hän edusti ensimmäisellä kaudellaan Sedisiä Espanjan pääsarjassa ja viimeiset kaksi kautta Ferrolia kakkostasolla, Liga Femenina 2:ssa.
– Hän on päässyt jo sopeutumisvaiheen ylitse ja hän tietää, mitä Espanjan pääsarja vaatii. Hän tietää, että hänellä on kannukset olla tämän tasoisen sarjan joukkueessa, Bembibren päävalmentaja Pepe Vázquez kommentoi.
Äijänen on Tampereen Pyrinnön kasvatti, joka pelasi ennen ammattilaisuraansa täydet neljä vuotta Xavierin yliopistossa. Äijänen aloitti ammattilaisuransa Espanjan pääsarjan Sedis Basquetissa, josta hän siirtyi sarjatasoa alemmaksi Ferroliin. Edelliskauden hän vietti Saksassa, Saarlouis Royalsissa.
Suomen naisten maajoukkueessa, Susiladiesissa, Äijänen on pelannut urallaan yhteensä 32 ottelua.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- Molemmat Korisliigan välierät katkolla seuraavassa matsissa
- Tuomas Iisalolle paha tappio NBA:ssa
- Luka Doncic nöyryytti Dallasia
- Kauhajoelle jo toinen voitto välierissä
- Tuomas Iisalo käänsi NBA:ssa kurssinsa voittoputkeen
- Seagulls voitti Salossakin – alkaa näyttää selvältä
- Petteri Koposelta vahva alku – sai jatkoa
- NBA:ssa yllätystuloksia – Utahin ennätys kasvoi
- Miro Little vaihtaa seuraa – yrittää pelastaa NBA-uransa
- Tuomas Iisalo käänsi NBA:ssa kurssinsa voittoputkeen
- Petteri Koposelta vahva alku – sai jatkoa
- Tuomas Iisalolle paha tappio NBA:ssa
- Luka Doncic nöyryytti Dallasia
- Seagulls voitti Salossakin – alkaa näyttää selvältä
- Kauhajoelle jo toinen voitto välierissä
- NBA:ssa yllätystuloksia – Utahin ennätys kasvoi
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- Molemmat Korisliigan välierät katkolla seuraavassa matsissa