Shawn Huff, 38, vastaanotti Susijengin kapteeninnauhan Hanno Möttölältä seitsemän vuotta sitten ja kantaa sitä nyt viimeistä maajoukkuekesäänsä.

Taaksepäin katsoessa Huff pitää seitsemää kapteenivuottaan opettavaisina ja ikimuistoisina ja edessä on vielä yksi koitos – joukkueen luotsaaminen ensimmäisiin EM-kisoihinsa viiteen vuoteen.

Jos Hanno Möttölän kapteenintaipaleen suurin koitos oli suomalaisen miesten maajoukkuekoripallon kansainvälisen uskottavuuden palauttaminen vuosien B-divisioonataipaleen jälkeen, sai Möttölä ikimuistoisen päätöksen rupeamalleen kymmenen tuhannen suomalaisfanin edessä Bilbaon MM-kisoissa 2014.

Draaman kaarta on riittänyt myös Huffin seitsemänä kesänä susikapteenina. Vuoden 2015 EM-kisat Ranskan Montpellierissä ja Lillessä olivat uuden kipparin tulikoe ja vuoden 2017 EM-kotikisojen Helsingin alkulohko osoitus siitä, mihin määrätietoisella yhteen hiileen puhaltamisella ja saumattomalla joukkuehengellä voidaan päästä.

Kotikisojen jälkeen vuoroon tulivat FIBA:n kiistelty kilpailuaikataulu-uudistus seurajoukkuekauden aikana pelattavine karsintoineen, koronapandemian aiheuttama hetkellinen täyssulku ja sitä seurannut puolitoistavuotinen kilpailu pandemian ehdoilla.

– En mä alussa oikein tiennyt, mitä odottaa. Vaikka muut ehkä näkivät vierestä, että kapteeninnauha on tulossa mulle, mä olin käytännössä viimeinen henkilö, joka tajusi sen. Ehkä siksikin, että kapteenin valintaan varmasti vaikuttaa se, mitä joukkue juuri siinä prosessinsa vaiheessa tarvitsee, eikä yksittäinen pelaaja voi hahmottaa sitä täysin, Huff muistelee ensimmäisiä kapteenivuosiaan Koripalloliiton tiedotteessa.

– Muutoksia on tosiaan vuosien aikana tapahtunut. Etenkin karsintajärjestelmäuudistuksen myötä on pitänyt löytää uusi rytmi lennosta, kun ei ole ollut niitä maajoukkuekesiä, joiden aikana piti löytää yhteinen sävel. Korona kun tuli siihen päälle, niin välillä on ollut aika haastavaa. Sen verran täytyy tosin kehua, että viimeisen vuoden, puolentoista aikana ollaan löydetty mun mielestä oikea rytmi näihin MM-karsintaikkunoihin.

Susijengistä puhuttaessa toistuu lausuma, jonka mukaan joukkue on prosessi, ei projekti. Puheet sukupolvenvaihdoksesta ovat pannassa. Sen sijaan luonnollista siirtymää tapahtuu vuosittain.

Joukkueen vanha kaarti onkin ripustanut maajoukkuetasolla tossuja naulaan mies kerrallaan. Petri Virtanen päätti maajoukkueuransa Liettuan kisoihin 2011, Antti Nikkilä Sloveniassa 2013, Kimmo Muurinen ja Hanno Möttölä Bilbaoon 2014, Teemu Rannikko ja Gerald Lee Junior Helsingin kotikisahurmoksen jälkeen 2017.

Jos vertailukohdaksi otetaan Huffin ensimmäinen kapteenikesä, Susijengiin III MM-karsintaikkunaan nimetyssä 24 pelaajan ringissä on mukana vanhan kaartin jäseniä enää kolme – Huff, Petteri Koponen (34 v.) ja Sasu Salin (31 v.).

– Sasu on ikuinen junnu. Ei meitä oo 1980-luvulla syntyneitä enää kuin minä, Petsku ja ”Neponen” (Juho Nenonen, 34 v.), Huff nauraa.

Toisessa päässä ikähaitaria uusia susia on kirmannut tasaisesti laumaan kapteeni Huffin kantaessa vastuuta nuorukaisten totuttamisesta lauman tavoille. Lauri Markkanen astui ruotuun 2016, Alexander Madsen, Topias Palmi ja Mikael Jantunen vuosien 2017–19 MM-karsinnoissa. 2020-luvun alussa matkaan ovat hypänneet Elias Valtonen ja Edon Maxhuni.

– Joskus vuoden 2005 paikkeilla meitä oli ihan kourallinen ulkomailla pelaavia kavereita, nyt on ihan eri tilanne. Meillä on sellaiset 40 kaveria treeniringissä ja saadaan kaikilla kokoonpanoilla tosi kilpailullisia treenejä, kapteeni kehuu.

Kahden vuoden päästä Huff juhlii 40-vuotisiaan. Kauden 2021–22 päätteeksi Huff ilmoitti päättävänsä seurajoukkueuransa Helsinki Seagullsin kanssa voitettuihin pronsseihin. Nyt kapteeni kamppailee samalla viivalla nuorten kollien kanssa paikastaan vielä yksissä arvokisoissa.

– Tätä mä oon kauan sanonut, että aina se paikka (arvokisajoukkueessa) pitää ansaita ja hakea. Niin kauan kuin kilpailu on tervehenkistä, se on joukkueelle hyväksi, hän jatkaa.

– Ihan tosissaan mä ja Petsku ja Neponen saadaan vääntää, että siihen tusinaan kukin tahollamme mahduttaisiin. Neponenkaan kun ei ole aiemmin arvokisoja kokenut, niin tuolla se vetää kuin nuori varsa unelmansa perässä.

Historian juurakoihin asti

Susijengin tarina on tätä kirjoitettaessa suomalaiselle koripalloväelle jo ulkomuistista tuttu: Henrik Dettmannin paluu Saksasta Suomeen 2004, B-divisioonavuodet 2004–07, tarinan rakentaminen yksittäisistä EM-karsintavoitoista Serbiasta Italiaan ja Ranskaan. Läpimurto Liettuan kisoissa, Koperin ja Bilbaon hurmos, viisi täyteen myytyä Hartwall Arenaa 2017.

”Vanhana pappana” Huff näkee vieläkin pidemmälle.

– Ei sitä kehityskaarta nuorempana samalla tavalla hahmota, mutta nyt sen alkaa ymmärtämään. Sen, miten Henkka (Dettmann) tuli jo 30 vuotta sitten maajoukkueeseen ja otti mallia Kalevi Tuomisen ja Robert Petersenin valmennustyylistä ja 1960-luvun olympia- ja EM-kisajoukkueesta, Huff pohtii.

– Ihan liian vähän puhutaan Ateenan EM-kisajengistä, joka meni 1995 kokeilemaan suomalaisen huippukoriksen tasoa Euroopan kärkeen verrattuna ja tajusi, kuinka paljon töitä on tehtävänä, jotta voi pelata voitoista Euroopassa. Tai yksittäisistä huippupelaajista, Saku Pehkosesta ja Pekka Markkasesta aina Teijo Finnemaniin asti, jotka päätti aikanaan lähteä Suomen rajojen ulkopuolelle testaamaan itseään.

Samalla tavalla Huff uskoo olevansa muiden alkuperäisen Susijengin pelaajien kanssa vain yksi linkki yhä suuremmassa jatkumossa.

– Mä toivon ja uskon, että parinkymmenen vuoden päästä Suomi on iso koripallomaa ja meillä on maajoukkueita, jotka pelaa mitaleista joka ikäluokassa. Ja mä toivon ja uskon, että silloin muistetaan, ketkä ovat vuosien aikana omalla duunillaan mahdollistaneet Suomi-koriksen kasvun ja myöhempien ikäluokkien menestyksen.

Lähde: Koripalloliiton tiedote

Aiheet Huff Shawn Pääuutiset Susijengi