Susiladiesin tähti hyvistä asetelmista nousutaisteluun – ”Meillä on hyvät mahdollisuudet”

Anniina Äijäsen kausi jatkuu kauden loppuhuipennuksella, kun Ferrol taistelee noususta Espanjan pääsarjaan.
Ferrol dominoi omaa lohkoaan Liga Femenina 2:ssa voittaen kaikki kauden 26 otteluaan.
– Päätimme pelata täysillä heti alkukaudesta, jos vaikka sarja keskeytettäisiin taas. Kaikki tekivät paljon töitä ja pelimme parani koko kauden ajan, Äijänen toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.
Välillä Ferrol oli jopa täysin murskaava voittaen pelejä useiden kymmenien pisteiden erolla, mutta Äijäsen mukaan joukkue ei missään vaiheessa tuudittautunut ylivoimaansa eikä kyllästynyt voittamiseen.
– Itselle yliopistovuosien jälkeen voittaminen maistui, sillä silloin saattoi tulla 12-13 tappiota putkeen. Emme kuitenkaan päässeet aina helpolla ja valmentaja oli vaativa. Jos voitimme, mutta se ei tullut hyvällä pelillä, niin siihen ei oltu tyytyväisiä. Valmentajalla vaatimustaso oli korkealla. Olemme olleet sillä asenteella, ettemme ole voittaneet vielä mitään.
Jokaisen kolmen lohkon neljä parasta joukkuetta jatkaa taistelua noususta, kun yhteensä 12 joukkuetta jaettiin neljään kolmen joukkueen lohkoon. Lohkot pelataan yksinkertaisena sarjana, jonka jälkeen lohkojen voittajat ratkovat kaksi nousijaa. Loppuhuipennus pelataan Leganesissa kuplaolosuhteissa.
Ferrolin lohkoon arvottiin B-lohkossa kolmanneksi sijoittunut Jairis sekä C-lohkossa neljänneksi sijoittunut Maresme. Ferrolin lisäksi lopputurnauksen ennakkosuosikkeihin kuuluvat vain yhden ottelun kauden aikana hävinnyt B-lohkon voittaja Leganes sekä puhtaalla pelillä C-lohkon selvittänyt Barca. Voittaessaan oman lohkossa Ferrol kuitenkin välttäisi kaksikon kohtaamisen, sillä sen mahdollinen vastustaja nousuotteluun tulisi lohkosta, jossa pelaavat Ardoi, Sant Adria sekä Real Canoe, jotka ovat ennakkoon helpompia.
– Arvontatulos oli meidän kannaltamme erittäin hyvä, sillä meille ei tulisi muita lohkovoittajia Barcaa tai Leganesta vastaan. Omalla hyvällä tekemisellä meillä on hyvät mahdollisuudet nousta eikä se vaadi sen ihmeempiä.
Äijäsen mukaan Ferrol on hyvin valmistautunut tuleviin koitoksiin.
– Lohkoarvontojen jälkeen olemme keskittyneet tuleviin vastustajiin tosi paljon. Olemme käyneet läpi sitä miten hyökkäämme ja puolustamme ja millaisia pieniä muutoksia teemme.
– Itselleni tämä on vähän jännittävää, kun on ensimmäistä kertaa tällaiset kekkerit. Olo on tosi turvallinen eivätkä ulkopuoliset asiat huolestusta. Ainoa vain, jos joku saa positiivisen testituloksen, niin sitten joukkue hylätään suoraan.
Ferrol kohtaa ensimmäisessä ottelussaan torstaina Maresmen ja lauantaina Jairisin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- Molemmat Korisliigan välierät katkolla seuraavassa matsissa
- Tuomas Iisalolle paha tappio NBA:ssa
- Luka Doncic nöyryytti Dallasia
- Kauhajoelle jo toinen voitto välierissä
- Tuomas Iisalo käänsi NBA:ssa kurssinsa voittoputkeen
- Seagulls voitti Salossakin – alkaa näyttää selvältä
- Petteri Koposelta vahva alku – sai jatkoa
- NBA:ssa yllätystuloksia – Utahin ennätys kasvoi
- Miro Little vaihtaa seuraa – yrittää pelastaa NBA-uransa
- Tuomas Iisalo käänsi NBA:ssa kurssinsa voittoputkeen
- Petteri Koposelta vahva alku – sai jatkoa
- Tuomas Iisalolle paha tappio NBA:ssa
- Luka Doncic nöyryytti Dallasia
- Seagulls voitti Salossakin – alkaa näyttää selvältä
- Kauhajoelle jo toinen voitto välierissä
- NBA:ssa yllätystuloksia – Utahin ennätys kasvoi
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- Molemmat Korisliigan välierät katkolla seuraavassa matsissa