Suomalaispeluri ensimmäisenä Portugalin liigassa – ”Etelä-Euroopan erilainen päivärytmi on vaatinut hieman totuttelua”
Kaisa Kuisma, 25, toimii tulevalla kaudella suomalaisena uranuurtajana, kun hän siirtyy ensimmäisen suomalaiskoripalloilijana Portugalin liigaan hänen tehdessä sopimuksen Vitoria SC:n kanssa. Kuisma lähtee ensimmäiseen kauteensa ulkomailla intoa puhkuen.
Kuisma ehti pelata Korisliigassa seitsemän kautta ennen kuin mahdollisuus ulkomaan kentille avautui.
– Kun lähdin Äänekoskelta vuonna 2016, niin mietin ulkomaille lähtemistä. En hankkinut silloin vielä agenttia, mutta kuulostelin ja olin yhteydessä tuttuihin valmentajiin. Päätin pelata vielä pari vuotta, että olisin varmempi ja valmiimpi. Menin Honkaan sillä ajatuksella, että kehityn sieltä ulkomaille. Viime kausi oli sellainen, että tähtäin oli selkeästi ulkomailla, Kuisma valottaa Koripalloliiton tiedotteessa.
Kuisma näkee Portugalin liigan hyvänä astinlautana ulkomaan kentille.
– Nyt tuntuu ainakin siltä. Ensiksi oli vähän jännitystä millainen taso täällä on, kun ei ollut ketään keltä kysyä. Täällä pystyy kuitenkin harjoittelemaan ammattimaisesti eikä taso ole liian kova, mutta parempi kuin Suomessa, joten siinä mielessä tämä tuntuu hyvältä.
Orimattilan Jymyn kasvatti on ehtinyt jo huomata pieniä eroja Korisliigaan verrattuna, mutta samalla pelityylissä on myös paljon yhtäläisyyksiä.
– Peli on fyysisempää ja saa pelata kovemmin. Muuten on paljon samaa. Hyökkäyksessä on paljon spacingia ja puolustuksessa palloskriinit, taktiset asiat ja rotaatiot ovat aika samanlaisia. Täällä on kuitenkin enemmän puolinopeita hyökkäyksiä ja kuljetuksesta otetaan hyppyheittoja paljon enemmän. Hongassa pelatessani se oli joko kolmen pisteen heitto tai layup, mutta täällä pistetään pallo ilmaan aina kun mahdollista. Pitää vain itse ottaa ne heittopaikat, kun niitä on, vertailee Kuisma.
Suurimmat erot Kuisma onkin kokenut pelikentän ulkopuolella.
– Etelä-Euroopan erilainen päivärytmi ei tullut suoranaisena yllätyksenä, mutta se on vaatinut hieman totuttelua. Aamutreenimme alkavat kello 14 ja iltatreenit ovat 21-23. Siinä on ollut pikkaisen totuttelemista, naurahtaa Kuisma.
Iso rooli tarjolla
Viime kaudella Vitoria sijoittui runkosarjassa kuudenneksi, mutta putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Quinta dos Lombosille otteluvoitoin 1-2. Se osoitti kuitenkin iskukykyään päästessään Portugalin cupin finaaliin. Finaaliesiintyminen toi paikan myös Portugalin tämän kauden Super cupiin, jossa Vitoria kohtaa viime kauden tuplamestari Olivais Coimbran.
– Joukkue tuntuu olevan vahvasti sitä mieltä, että meillä on hyvä jengi kasassa ja mahdollisuudet ainakin mitaleille. Super cup on meille hyvä testi heti alkuun.
Kuismalle on tarjolla heti iso tontti joukkueen pelaamisessa.
– Olen tullut tänne vahvistukseksi ja minun pitää ottaa sitä roolia. Minulla on vahva heittäjän rooli ja olen täällä aika iso laituriksi, että välillä tulee myös post-pelaamista pienempiä puolustajia vastaan. Meillä on aika tiivis 6-7 pelaajan rotaatio, joten pelata saa niin paljon kuin jaksaa. Minulla on kuitenkin hyvä luotto omaan kuntoon kesän jälkeen, Suomen universiadijoukkueeseen kuulunut Kuisma toteaa luottavaisena.
Super cupin ottelu on edessä lauantaina 5.10. ja varsinainen sarjakausi käynnistyy sunnuntaina 13.10.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta