Korisliigan parhaita palkittiin – Susijengin pelaaja kauden MVP
Kataja Basketiin viime kaudeksi siirtynyt ja Susijengissä ihastuttanut Topias Palmi on nimetty Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Finaalien MVP-pysti matkasi Karhu Basketin Suomen mestaruuteen johdattaneelle Cameron Jonesille.
24-vuotias Palmi on Korisliigan valmentajien ja joukkueiden kapteenien valinta kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi. Tampereen Pyrinnön kasvatti siirtyi viime kaudeksi Kataja Basketiin, jossa hän onnistui henkilökohtaisesti heti ensimmäisellä kaudellaan.
194-senttinen Palmi viimeisteli kauden aikana 17,3 pistettä, 5,6 levypalloa ja 2 syöttöä. Kolmen pisteen kaaren takaa Palmi osui kovalla 40,5% tarkkuudella.
Pyrinnössä Suomen mestaruuden kaudella 2013-14 voittanut Palmi valittiin kaudella 2016-17 Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi.
Cameron Jones saapui Karhu Basketiin kesken kauden, tammikuun puolessa välissä. 30-vuotias takamies pääsi heti sinuiksi Korisliigaan ja ei jäänyt kertakaan kauden aikana alle 13 pisteen. Finaalisarjassa Kouvoja vastaan Jones tykitti viidessä finaalissa ottelua kohden 21,6 pistettä, 5,6 levypalloa ja 6,8 syöttöä.
Myös vuoden ulkomaalaisvahvistuksen palkinto matkasi Kauhajoelle, kun monipuolinen Rene Rougeau pokkasi pystin. Sarjan tehokkuustilastot voittanut 33-vuotias laituri kirjautti kauden keskiarvoikseen 15,8 pistettä, 8 levypalloa ja 3,5 syöttöä ottelua kohden. Rougeaun monipuolisuus ei näkynyt pelkästään tilastoissa, sillä hän oli äärimmäisen tärkeä palanen joukkueelleen myös puolustuspäässä.
Lehtonen vuoden valmentaja, Karhu Basketin Ojala koripallojohtaja
Sensaatiokevään pelanneen Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen valittiin vuoden valmentajaksi. Lehtosen johdolla joukkue nousi runkosarjan kuudennelta sijalta finaaleihin asti, kun se jyräsi sarjakolmosen Tampereen Pyrinnön puolivälierässä ja runkosarjavoittaja Salon Vilppaan välierissä. Lopulta Karhu Basket oli finaalisarjassa kouvolalaisia vahvempi.
Finaalin voittaneen Karhu Basketin puheenjohtaja Vesa Ojala valittiin vuoden koripallojohtajaksi.
Alanen kehittynein, Niemi tulokas – myös Seagulls putsasi palkintopöytää
BC Nokian paidassa huiman kauden pelannut Aapeli Alanen palkittiin vuoden kehittyneimpänä pelaajana. Alanen teki keskiarvoikseen 14,3 pistettä ja 5,8 levypalloa ottelua kohden. Edellisellä kaudella pisteitä kertyi 7,3 keskiarvolla, joten lahtelaislähtöinen Alanen oli selkeä valinta vuoden kehittyneimmäksi.
Vuoden tulokkaana palkittiin Ura Basketin Trey Niemi, joka teki ensimmäisellä Korisliiga-kaudellaan 6,1 pistettä ottelua kohden.
Helsinki Seagulls korjasi kaksi palkintoa, kun Tuukka Kotti palkittiin vuoden puolustuspelaajana ja Timo Heinonen palkittiin parhaana kuudentena pelaajana. Kyseinen palkinto on Kotille neljäs viimeisen viiden kauden aikana. Viime kaudella Kotti valittiin urallaan toisen kerran vuoden pelaajaksi.
Korisliigan palkitut | Nimi | Joukkue |
Vuoden pelaaja | Topias Palmi | Kataja |
Finaalien MVP | Cameron Jones | Kauhajoki |
Vuoden ulkomaalaisvahvistus | Rene Rougeau | Kauhajoki |
Vuoden puolustuspelaaja | Tuukka Kotti | Seagulls |
Paras kuudes pelaaja | Timo Heinonen | Seagulls |
Vuoden kehittynein | Aapeli Alanen | BC Nokia |
Vuoden tulokas | Trey Niemi | Ura |
Vuoden valmentaja | Jyri Lehtonen | Kouvot |
Vuoden erotuomari | Johannes Sarekoski | |
Vapaaheikkopalkinto | Osku Heinonen | Pyrintö |
Fair Play -palkinto | KTP-Basket | |
Paras toimitsijapöytä | KTP-Basket |
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta