Taas yksi suomalaislupaus USA:n yliopistoparketeille – ”Yksi parhaista askelmista kohti ammattilaisuraa”

HBA-Märskyn sentteri Tuukka Jaakkola, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA-kentille Cal Polyn yliopistoon. Viimeiset kolme kautta HBA-Märskyssä pelannut 207-senttinen Jaakkola tehtaili Divari A:ssa kaudella 2017/18 keskimäärin 6,0 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden.
Turun NMKY:n kasvatti kävi voittamassa MuKissa B-poikien SM-kultaa ennen siirtymistään HBA-Märskyn vahvuuteen kolmeksi kaudeksi. Nuorisomaajoukkueissa Jaakkola on ollut luottosentteri, jolle on kertynyt 56 ottelua Suomen sinivalkoisissa.
– Aina ollut unelmana pelata ammattilaisena ja, niin kuin monella suomalaiselle, NCAA on yksi parhaista askelmista kohti ammattilaisuraa. Itselleni on myös tärkeää saada hyvä koulutus pahan päivän varalle, joten en voisi kuvitella parempaa mahdollisuutta kuin NCAA, Jaakkola kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
Cal Poly (California Polytechnic State University) pääsi ensimmäisen, ja toistaiseksi ainoan, kerran NCAA:n lopputurnaukseen vuonna 2014, kun ”Mustangs” jylläsi sensaatiomaisesti Big West -konferenssin mestaruuteen runkosarjan sijalta seitsemän.
– Big West on konferenssi, josta kuka vain voi päästä turnaukseen, joten joka kausi joukkueella on kovat tavoitteet. Vuoden takainen pelikaveri Edon Maxhuni (Long Beach State) pelaa samaista konferenssia ja saanut siellä hyviä minuutteja. Se antaa hyvää kuvaa siitä, että vuoden parin päästä voi itsekin saada hyviä minuutteja.
– Joukkueen valmennus myös vaikutti sopivalta ja koulutustaso on kärkijoukoissa. Ja kukapa ei haluaisi Kalifornian lämpöön.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- NBA:n pudotuspelijoukkueet ovat tässä
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- Molemmat Korisliigan välierät katkolla seuraavassa matsissa
- Tuomas Iisalolle paha tappio NBA:ssa
- Luka Doncic nöyryytti Dallasia
- Kauhajoelle jo toinen voitto välierissä
- Tuomas Iisalo käänsi NBA:ssa kurssinsa voittoputkeen
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- Tuomas Iisalolle paha tappio NBA:ssa
- Tuomas Iisalo joutuu kovaan paikkaan
- Luka Doncic nöyryytti Dallasia
- NBA:n pudotuspelijoukkueet ovat tässä
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Molemmat Korisliigan välierät katkolla seuraavassa matsissa
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi