Sarjanousija jatkosopimukseen kokeneen takamiehen kanssa – ”Kova kilpailija”
Jouko ”Jokke” Järvinen on tehnyt kauden 2017-18 kattavan sopimuksen Espoo Unitedin kanssa.
Järvinen on ollut mukana sarjanousutaistossa Korisliigaan jo kahden kauden ajan, ensin Tapiolan Hongassa ja viime kaudella Espoo Unitedissa. Nyt kokenut takamies tekee ansaitun paluun liigaan. Tuleva kausi on Järviselle seitsemäs Suomen korkeimmalla sarjatasolla.
– Viime kausi oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Tavoitteena ollut liiganousu saavutettiin, mutta otti oman aikansa, ennen kuin löydettiin joukkueena se ”meidän juttu”. Alkukaudesta oli vaikeampaa, mutta keväällä palasten loksahdettua paikoilleen oli selvää, että olemme divarin paras joukkue. Kliseisesti sanottuna, päästiin perille haluttuun kohteeseen, mutta kuljettiin eri reittiä kuin mitä alun perin ajateltiin. Sivupolkujen ansiosta opittiin paljon, Järvinen, 30, summaa mennyttä kautta seuran sivuilla.
Unitedin kokenut takamies kaksikko Ivey – Järvinen on monessa liemessä keitetty ja konkarit syttyivätkin aina vaan suurempaan liekkiin ratkaisuotteluissa. Järvisellä on kokemusta Korisliigasta kuuden kauden ajalta. Palkintokaapista löytyy Suomen Cupin mestaruus ja Korisliiga-pronssia, silti mies lähtee tulevaan kauteen innokkaasti ja valmiina oppimaan uutta joukkueen kanssa.
– Tulevaan kauteen lähden innolla. Saimme viime kaudella rakennettua yhteistä pohjaa, jonka varaan on hyvä rakentaa tälläkin kaudella, mutta varmasti tulemme taas oppimaan paljon uutta.
– Itse tuskin tuon eniten urheilullisuutta tai heittovoimaa joukkueeseen, mutta toivottavasti taistelutahtoa ja juonikkuutta senkin edestä. Tiedän miten valmentajat haluavat meidän pelaavan, sekä oman roolini ja koetan toteuttaa sitä mahdollisimman hyvin. Pyrin vuorollani johtamaan joukkueen peliä ja toimittamaan palloa kavereille heille sopiviin paikkoihin, sekä aina välillä käydä heittämässä floatterin sisään, Järvinen kuvailee pilke silmäkulmassaan.
Espoossa pelataan Korisliigaa ensi kaudella kolmen vuoden tauon jälkeen. Espoo Unitedille kausi korkeimmalla sarjatasolla on ensimmäinen. Järvinen on hyvin perillä Korisliigan kovasta tasosta, mutta Espooseen on rakentumassa myös kovatasoinen ja nälkäinen joukkue.
– Korisliiga on kovatasoinen sarja ja hienoa, että Espoolla on taas joukkue mukana. Meidän joukkueesta tulee löytymään heittovoimaa, urheilullisuutta, pallollista taitoa, taistelutahtoa ja juonikkuutta, joten uskon että matseissa viihtyvät niin korispuritaanit kuin myöskin ne, joille koris ei välttämättä ole entuudestaan niin tuttua. Toivottavasti saadaan katsojia peleihin paljon paikalle.
– Meillä alkaa olemaan runko hyvin jo kasassa ja uskon, että pelaajien vahvuudet ja roolitukset sopivat hyvin yhteen ja pystytään toteuttamaan sitä pelitapaa mitä valmentajat haluavat. Pallo ja pelaajat pitää saada liikkumaan, ja meidän täytyy olla valmiina jatkuvasti haastamaan vastustajaa molemmissa päissä kenttää, Järvinen päättää.
Järvinen ilmentää mitä parhaimmalla tavalla sitä jatkumoa, jota Espoossa halutaan vaalia ja päävalmentaja Ville Neva onkin mielissään, kun peliä parketilla ohjaavat tutut luottomiehet.
– Pitkäjänteinen yhteistyö jatkuu tulevalla kaudella ja siitä sopii iloita. Jokke on kova kilpailija, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin ja luo henkeä koko joukkueeseen. Hän on joukkuepelaaja, jonka into koripalloon näkyy, kuuluu ja tarttuu. Jokke tulee varmasti tälläkin kaudella auttamaan kaikkia joukkueessa tulemaan entistäkin paremmiksi, Neva kommentoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Seagulls dominoi kärjessä jouluna
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia