Karhu nimitti uuden kakkosvalmentajan – ”Joukkueen tulevaisuuden suunnittelu on edennyt mahtavasti”
Karhu on heti edellisen Korisliigakauden päätyttyä lähtenyt rakentamaan seuraavan kauden joukkuetta. Jussi Laakso hyppää päävalmentajan saappaisiin ja hänen apurikseen on palkattu juuri 29 vuotta täyttänyt Janne Koskimies.
Koskimiehen sopimus on yksivuotinen.
– Kauden viimeisestä pelistä ei ole vielä viikkoakaan, mutta jo nyt joukkueen tulevaisuuden suunnittelu on edennyt mahtavasti, Jussi Laakso kertoo tyytyväisenä seuran sivuilla.
– Ensimmäinen todiste tästä on Jannen allekirjoittama sopimus Karhu-basketin kanssa valmentamisesta. Saamme tänne energisen ammattilaisen, joka omalla ammattitaidollaan ja kokemuspohjallaan mahdollistaa toimintatapojen uudistamisen joukkueen päivittäiseen tekemiseen. – Olemme melko pitkällä joukkueen rakentamisessa ja lähipäivinä saamme lisää positiivisia uutisia mennessämme kohti kautta 2017–2018, Laakso valottaa lähipäivien tapahtumia.
Vuonna 2013 huippukoripallovalmentajatutkinto HKVT:n suorittanut Koskimies on valmentanut Turussa ja Ruotsissa. Omalla pelaajaurallaan Koskimies pelasi kasvattajaseuransa Turun NMKY:n rivissä divaria ja Salon Vilppaan peliasussa Korisliigaa. Peliura tuli päätökseen vuonna 2010, jonka jälkeen hän aloitti valmentamisen Turun NMKY:n junioreissa. Namikassa hän valmensi vuoteen 2013 asti. Juniorien lisäksi Koskimies osallistui Namikan miesten joukkueen valmentamiseen. Joukkue pelasi divari B:ssä.
Vuonna 2013 Koskimies siirtyi Ruotsiin, Solna Branten joukkueen organisaatioon. Siellä hän vastasi kehitysjoukkueen valmentamisesta ja 16–19 vuotiaista nuorista. Valmennuskoulutuksen ohella Koskimies on erikoistunut fysiikkavalmennukseen, joka on lähellä hänen sydäntä. Viime kaudella Koskimies ei toiminut valmennuksessa, mutta oli tutustumassa koripalloon Espanjassa, mm. Real Madridin ja Malagan organisaatioissa.
– Tulen Kauhajoelle todella positiivisissa tunnelmissa ja tulevaa kautta jo odottaen. Valmentajalle Kauhajoki monin tavoin unelmatyöpaikka: Kilpailukykyinen joukkue, huippuluokan harjoitusolosuhteet, stabiili organisaatio, joka pyrkii jatkuvasti kehittymään ja tietysti loistavat kannattajat!
– Kolme vuotta Solnassa olivat todella hieno kokemus, mutta myös henkisesti raskaita talousvaikeuksien ja seuran ympärillä olleen negatiivisen julkisuuden vuoksi. Kuluvan kauden aikana minulla oli ensin syksyllä hyvää aikaa vähän vetää happea ja sen jälkeen keväällä vietin noin puolitoista kuukautta Espanjassa seuraten Real Madridin ja Unicaja Malagan joukkueiden harjoituksia ja otteluita. Nyt tuntuukin todella mukavalta päästä taas käsiksi päivittäiseen valmentamiseen.
– Aloitin työt jo pudotuspelien aikana tekemällä analyysiä joukkueen päättyneen kauden pelaamisesta. Tämän analyysin pohjalta olemme aloittaneet Jussin johdolla tulevan kauden valmistelun. Pyrkimyksenämme on, että Kauhajoella nähdään ensi kaudella urheilullinen ja aiempaa vauhdikkaampaa koripalloa pelaava joukkue. Tämän täytyy tietysti näkyä kaikessa harjoittelun suunnittelusta uusien pelaajien rekrytointiin.
– Valmentajana haluan kehittää edelleen omia toimintatapojani ja sitä kautta joukkueen jokapäiväistä toimintaa mahdollisimman korkealle tasolle ja isommassa kuvassa viedä koko seuraa entistä ammattimaisempaan suuntaan, Koskimies listaa omia ja seuran tavoitteitaan tulevan pestin aikana.
Valmennuskaksikko Laakso ja Koskimies ovat jo pitäneet palaverin pelaajien kanssa ja kesäharjoittelu on lähdössä käyntiin. Lähipäivinä on siis luvassa pelaajauutisia. Laakso on kesällä mukana nuorten tyttöjen maajoukkuetoimissa, mutta ei tietenkään unohda Karhun joukkuetta. Koskimies vastaa kesäharjoittelusta ja muuttaa Kauhajoelle pysyvästi elokuun aikana.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta