Kouvojen päävalmentajana viime kaudella toiminut Pieti Poikola niputtaa päättynyttä kautta yhteen Kouvojen sivuilla. Hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Kouvot kärsi Poikolan mukaan useista vastoinkäymisistä kauden aikana.

– Jo etukäteen oli tiedossa, että lähtö kauteen olisi haastava, Poikola aloittaa yhteenvetonsa Kouvojen kotisivuilla.

– Olin kesän Tanskan maajoukkueen kanssa ja lopulta palasin Kouvojen aamuharjoituksiin käytännössä suoraan voittojuhlista. Pienelle Tanskalle Saksan (ensimmäistä kertaa Tanskan koripallohistoriassa) ja Itävallan voittaminen oli iso juttu, vaikka lopulta EM-kisapaikka saldolla 2-4 jäi haaveeksi. Lopputurnaus ei ollut hirveän kaukana, joten neljän vuoden pestistä jäi hyvä maku. Vain matkustuspäivä Suomeen tarjosi hetken loman, mutta toisaalta ei ollut vaihtoehtoja, koska valmentajat Antti Hurri ja Juho Kailio olivat olleet poissaoloni aikana jaksamisensa äärirajoilla.

– Olimme sopineet alkukesästä konseptista ja harjoiteltavista asioista. Emme kuitenkaan onnistuneet rekrytoimaan sellaista joukkuetta kuin olisin halunnut. Yritin etsiä vahvaa combo-guardia ja postissa pärjäävää kolmospaikan pelaajaa, mutta sellaisia ei vain markkinoilta löytynyt. Valitsimme hieman riskillä rookie-jenkin täyttämään toista näistä ruuduista, mutta hän ei osoittautunut taidoiltaan riittäväksi.

– Lopulta toimme joukkueeseen klassisen heittäjän Steven Pledgerin ja ajavan kakkospaikan pelaajan Paris Hornen. Tämän seurauksena pelaamista muokattiin edeltävien kausien konseptin suuntaan. Se oli perusteltua myös, koska palloscreen-hyökkäämisen konsepti oli tuttu apuvalmentajille ja osalle pelaajista. Samalla päädyin siihen, että olisi järkevää siirtää hyökkäyksen vastuuta Antille ja Juholle.

– Pian tämän jälkeen kohtasimme yllättäviä vastoinkäymisiä kentän ulkopuolella ja päädyimme toiseen pelaajavaihdokseen. Juuri Saksasta potkut saanut Rakeem Buckless osoittautui lopulta loistopelaajaksi, vaikka hänellä kesti suhteelliseen kauan oppia rooliaan. Siihen osasin varautua, sillä juttelin miehestä pitkät pätkät edellisten koutsiensa kanssa. Rakeem kipuili myöhemmin myös sen kanssa, että hän joutui pelaamaan korille rollaavana vitosena, eikä päässyt hyödyntämään taitojaan takakentällä.

– Saimme nauttia tästä kokoonpanosta vain yhden ottelun verran. Tälle kaudelle isoon rooliin ajateltua Miikka Luosmaata kohtasi epäonni, kun hän pallontavoittelu tilanteessa liukuessaan selällään lattialla löi niskansa vastustajan polveen. Mies selvisi tärskystä säikähdyksellä, jos sellaiseksi voi laskea kuukausien mittaista huilia. Jopa koko kauden mittainen sairasloma oli mukana ensi arvailuissa.

– Tämä pakotti Rakeemin sataprosenttisesti ja Ville Kaunistonkin osittain vitospaikalle. Sen kanssa oli mahdollista elää, koska meillä oli penkillä tanskalainen Nicolai Andersen, jota oli alun perin kaavailtu kehityspelaajaksi divarijoukkueeseen.

– Tämä suunnitelma lipesi käsistä, kun Ville marraskuun alussa harmittomassa pallontavoittelutilanteessa Tampereella katkaisi akillesjänteensä. Muistan hyvin epäuskoisen kohtaamisen, kun Ville linkkasi penkille taukosummerin soidessa. “Akillesjänne ja kausi”, oli Villen lyhyt toteamus. Se ei jättänyt hirveästi arvailuja.

– Siinä vaiheessa ainoaksi vaihtoehdoksi jäi muutokset amerikkalaisrintamalla. Tarvitsimme levypallovoimaa, mutta samalla emme halunneet tinkiä pallollisesta taidosta. Tarvitsimme siis juuri samanlaista pelaajaa, jota olimme yrittäneet etsiä jo ennen kauden alkua huonolla menestyksellä.

– Nyt ajankohta oli etsinnälle otollisempi. Mike Cuffee oli vielä toistaiseksi ilman sopimusta, sillä 35-vuotiaalla kaverilla edellisen kauden päättänyt loukkaantuminen oli näyttänyt liian pahalta CV:ssä. Kesällä häntä ei oltu edes tarjottu meille, mutta nyt mies tarvitsi sopimusta. Kun sain kesän USA:n leirillä miehen nähneen valmentajan kommentin hyvästä pelikunnosta, tarjouksemme oli no-brainer. Myös valmentajalausunnot Saksan Bundesliigasta olivat pelkästään kehuvia. Mike osoittautui vielä paljon paremmaksi vahvistukseksi kuin saatoin kuvitella.

– Miken liittyminen pakotti meidät irtisanomaan yhden neljästä amerikkalaisesta. Epämiellyttävä päätös kohdistui Parisiin, äärimmäiseen miellyttävään persoonaan ja todelliseen ammattilaiseen. Halusimme pitää Raheem Applebyn, joka on lähempänä klassista pelinrakentajaa. Raheem tarjosi paremmin mahdollisuuden peluuttaa Mikea kakkosena ja toisaalta arvostin Raheemin erinomaista pallollista puolustamista sekä kykyä oppia konseptia.

– Samoihin aikoihin saimme loistavia uutisia sairastuvalta. Miikan paraneminen oli sujunut ennakoitua paremmin ja mies pystyi liittymään harjoitusvahvuuteen. Tammikuussa pääsimme viimein harjoittelemaan valmiilla kokoonpanolla. Arttu Saarijärven ja Tuomas Hirvosen sairastelut sotkivat hieman rytmiä, mutta pääsääntöisesti siitä eteenpäin harjoittelumme oli laadukasta ja ehjää.

– Miken myötä saimme lisää ulottuvuuksia hyökkäyspelaamiseemme. Nyt meillä oli useita joukkueita vastaan voittava match up korin lähellä, kun pystyimme postauttaa Mike ja Steveniä. Mike varsinkin toi sopivaa puolustajaa vastaan jatkuvasti laadukkaita heittoja, mutta Stevenilläkin oli kyky vallata asema ja saada pallo lähelle rautaa, tosin turhan usein hän päätyi vaikeaan heittoon puolustuksen ollessa hereillä. Näihin aikoihin aloimme saada myös Rakeemilta post-koreja, kun hän oli löytänyt itseluottamustaan onnistuneiden kaukoheittojen myötä. Lisäksi miehen henkilökohtainen taitoharjoittelu alkoi kantaa hedelmää.

– Pystyimme palauttamaan yhden alkukaudesta juoksemamme kolmiopelin option repertuaariin ja lisäsimme pari yksinkertaista 1v1-settiä. Toimme toisen näistä juuri ennen tammikuun kotiottelua Katajaa vastaan ja skorasimme suoraan uudesta hyökkäyspelistä n. 15 pistettä. Se oli merkittävänä tekijänä, kun pystyimme voittamaan Katajan. Vaikka Kataja ei ollut parhaimmillaan, se antoi meille todellista uskoa, että olemme vielä mukana kilpailussa. Edelleen otteita leimasi rikkonaisesti harjoittelusta johtuva epätasaisuus. Hyviä pelejä saattoi seurata täydellinen romahdus. Kotiyleisön usko oli välillä koetuksella.

– Miikan kuntoutuminen antoi uuden variaation aloitukseen. Olimme Lapualla tammikuussa varmuudella ilman Raheemia ja alkuveryttelyssä selvisi, että Arttukaan ei pystyisi pelaamaan. Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi heittää Miikka viisikkoon. Se toimi, vaikka tulos Lapualla oli huono (johtuen lähinnä kehnoista heitonvalinnoistamme ja vastustajan hyvyydestä). Siitä eteenpäin Miikka kuului säännöllisesti viisikkoomme. Siten pystyimme siirtämään Rakeemin hänelle paremmin sopivalle nelospaikalle. Se paransi miehen tehoja merkittävästi koko loppukauden ajan.

– Toinen pakon edessä tehty kokeilu tapahtui Salon Vilpasta vastaan viikko Lapua-pelin jälkeen. Raheem ja Arttu olivat edelleen sairastuvalla ja lisäksi flunssa vei Henri Kantosen sängyn pohjalle. En uskonut meidän pärjäävän miespuolustuksella. Kertasimme kävellen aamuharjoituksissa paikkapuolustuksen perussäännöt ja ensimmäistä kertaa liigavalmennushistoriassani päätin aloittaa ottelun paikalla. Se toimikin erinomaisesti ja paikkapuolustus päätyi säännölliseen repertuaariimme.

– Alkuperäinen tarkoitus oli käyttää paikkaa jo alkukaudesta, mutta rikkonaisesta kaudesta johtuen meillä ei ollut aikaa harjoitella sitä riittävästi. Samaa voidaan sanoa koko puolustusharjoittelusta. Tuskailin koko kauden ajan sen kanssa, että emme käyneet harjoituksissa riittävästi puolustuksen perustilanteita läpi. Toisaalta koin, että koska olin antanut Antille vastuuta hyökkäyksestä, hänen pitäisi saada siihen riittävästi aikaa vastuun kantamiseksi.

– Lopulta huippuälykäs tilastogurumme Mika Honkasalo antoi minulle helpotuksen. Hänen helmikuun puolen välin tilastoanalyysistä löytyi kaiken muun datan ohella selkeät argumentit:

” We have a pretty good offense and a bad defense. Getting that defense to average will push net rating to being one of the top teams and improve our offense at the same time. Improving our execution on offense and discipline to get back on defense helps our defense to play always half court.”

– Kävimme joukkueen kanssa yhdessä läpi heitonvalintoja ja painotimme syöttämisen merkitystä. Yksinkertaistimme myös transition-puolustuksen sääntöjä. Siis aika yksinkertaisia asioita, mutta se tuotti tulosta.

– Muutimme harjoittelussa painotusta puolustamiseen ja loppukaudesta se maksoi vaivan. Lopullinen runkosarjasijoituksemme kuudentena oli juuri se, mihin numeroiden valossakin kuuluimme. Jälleen sain hyvät opetukset: 1. Hyvä puolustus ei synny pelkällä puheella ilman harjoittelua 2. Tilastot eivät valehtele.

– Viimeisen merkittävän konseptuaalisen muutoksen teimme Nokia-peliin maaliskuun puolivälissä. Nostimme huippulahjakkaan Artun viisikkoon, James Sinclairin pelaavaan kokoonpanoon ja siirsimme Rakeemin puolustamaan vitosia. Silti edelleen juoksimme Rakeemille nelospaikan actioneja, kuten pick’n’poppia. Penkiltä toimme samanaikaisesti Miikan ja Tumpin kentälle, jolloin muutimme pelaamistamme perinteisempään suuntaan kesken matsin. Lisäsimme edelleen paikkapuolustuksen harjoittelua ja käyttämistä. Kokonaisuutena muutos nosti puolustuksemme intensiteetin uudelle tasolle ja samalla se loi vastustajillemme haasteita meidän puolustamiseen.

– Kuudennella sijalla saimme pudotuspeleissä vastaamme Seagullsin Helsingistä. Uskoin meillä olevan täydet mahdollisuudet jatkoon. Pudotuspelisarjaan onnistuimme tuomaan identiteettimme viimeiset palaset: nostimme puolustuksen aggressiivisuuden äärimmilleen ja juoksimme kenttää paremmin kuin kertaakaan koko kaudella.

– Sarja oli kaikkineen hieno, vaikka päättyi suureen pettymykseen. Etenkin mieleeni jäi se hetki, kun olimme viimeiseksi jääneessä kotimatsissa pudonneet viidentoista pisteen päähän. Periaatteessa teimme asioita hyvin, mutta heitimme vain laadukkaita heittoja ohi ja vastustaja skorasi ylitsemme. Mieleni valtasi ajatus, että emme vain riitä. Silloin Tumppi tuli kuiskaamaan korvaani: pystymme parempaan, meidän pitää vain olla yhtä aggressiivisia kuin Helsingissä. Ajattelin, että jos meidän juniori uskoo siihen, minun yksinkertainen tehtäväni on iskostaa ajatus myös muille takakentän puolustajille. Stoppi kerrallaan ja hammasta purren pääsimme lähemmäksi ja lopulta myös ohitse. Se ei kuitenkaan riittänyt.

– Loppujen lopuksi emme jääneet kovinkaan kauaksi. Syvyytemme loppui hieman kesken, emmekä kestäneet Miikan ja Raheemin loukkaantumisia. Joka tapauksessa sarjasta jäi niin hyvä maku kuin hävitystä sarjasta voi jäädä. Annoimme kaikkemme, mutta se ei riittänyt. Tuolla esityksellä meille jäi vain yksi mahdollisuus: hyväksyä se tosiasia, että Seagulls oli meitä parempi koripallojoukkue.

– Ehkä parasta sarjassa ei ollut poikiemme uhrautuva pelaaminen. Vielä hienompaa oli, että kouvolalainen yleisö osasi antaa arvoa taistelullemme. Se osoitti seisaaltaan suosiota pelaajillemme, jotka pettyneinä seisoivat rivissä hävityn jatkoaikapelin jälkeen. Siis suuri kiitos mahtavalle kotiyleisölle, jonka edessä oli aina hienoa pelata. Toivottavasti kaikki fanimme jatkavat joukkueen mukana myös ensi kaudella. Ja kyllä sinne joukkoon vielä mahtuu lisääkin tukijoita.

– Yleisö ei ole ainoa kiitoksen ansaitsija. Haluan kiittää meidän upeaa staffia. Aina välillä tuskailin sitä, että olin organisaatiossamme pelaajien ohella ainoa täysammattilainen. Mutta toisaalta sitä enemmän ihailin ihmisiä, jotka muiden töiden ohella korvauksia kyselemättä tekivät töitä täydestä sydämestään.

– Antilta ja Juholta opin paljon uutta koripallosta ja valmentamisesta yleensäkin. Antilla oli selkeä käsitys hyökkäyksen kokonaiskonseptista ja hän toi useita nyansseja myös puolustukseen. Juhon panos aamuharjoittelussa henkilökohtaisten taitojen opettamisessa oli ratkaiseva. En usko Suomesta montaa pätevämpää valmentajaa sillä saralla löytyvän. Mika osoittautui paljon arvokkaammaksi lisäksi kuin vain numeroiden murskaajaksi.

– Meidän fysiotiimi teki niin hyvää työtä kuin vain oli mahdollista. Valitettavasti Niina, Jari ja Miamari olivat koko kauden ajan ylityöllistettyjä. He tekivät parhaansa, että saimme aina kaikki kynnelle kykenevät pelaajat kentälle.

– Niko, Sampsa ja Risto pitivät huolen, että käytännönjärjestelyt olivat tiptop. Ja vielä täytyy nostaa hattua, että johtoportaassa Syppe ja Sami osasivat olla realisteja, eivätkä verranneet nuoren uusiutuneen joukkueemme saavutuksia edelliseen kauteen. He näkivät koko ajan metsän puilta. Oli myös tärkeää, että he tarjosivat mahdollisuuden täydentää joukkuetta loppukaudesta Jamesilla. Se osoitti, että olimme loppuun asti tosissaan tavoittelemassa mahdollisimman hyvää menestystä.

– Erityiskiitos täytyy antaa henkiselle mentorillemme Petri Federleylle, joka opetti minulle paljon kärsivällisyyttä ja sitä, kuinka pitkä prosessi joukkueen ryhmäytyminen on. Näen vieläkin mielessäni kuvia: forming – norming – storming – performing, niinhän se menee!

– Ja ettei tärkein unohtuisi. Oli mahtavaa saada tehdä töitä lahjakkaan ja erittäin motivoituneen pelaajiston kanssa. Nuoret pojat tarttuivat ennakkoluulottomasti heitettyyn haasteeseen. Näimme usean tulevaisuuden tähden hyppäävään uuteen rooliin. Nimiä mainitsematta luulen, että ainakin yksi tai kaksi pelaajistamme pukee jatkossa Susijengin pelipaidan ylleen. Joka tapauksessa useampi ensimmäistä kertaa merkittävässä roolissa pelannut pelaaja hyppäsi Korisliigan valiotasolle jäädäkseen. Vaikka emme nyt päässeet itsellemme asettamaamme urheilulliseen tavoitteeseen, ei se ainakaan jäänyt pelaajien asenteesta kiinni.

– Ajatus oli kirjoittaa lyhyt yhteenveto kaudesta, mutta eihän tästä kovin lyhyttä tullut. Kertooko se sitten enemmän allekirjoittaneesta vai tapahtumarikkaasta kaudesta, jää lukijan päätettäväksi. Joka tapauksessa kausi piti sisällään enemmän tapahtumia kuin laki sallii – eikä kaikki jutut tulleet edes syystä tai toisesta mainituksi.

– Ei niin vaikeaa, ettei myös palkitsevaa. En usko, että olen oppinut millään aiemmalla kaudella yhtä paljon valmentamisesta ja siitä, kuinka kokonaisvaltainen prosessi on urheilujoukkueen ohjaaminen. Kouvojen matka jatkuu ja karavaani kulkee, vain jotkut henkilöt vaihtuvat.

Aiheet Kouvot Poikola Pieti