Suomen 17-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi MM-kisojen sijoitusottelussa Ranskalle numeroin 38-60 (23-34).

Suomi pysyi vielä ensimmäisellä puoliajalla iskuetäisyydellä, mutta suomalaiset saivat aikaan vain 2 pistettä kolmannella neljänneksellä ja Ranska liukeni tavoittamattomiin. Tappion myötä Suomi pelaa MM-kisoissa sijoista 9-16.

Ranska oli karvan verran parempi avausneljänneksellä, jonka päätteeksi Suomi oli viiden pisteen päässä 11-16. Ranskan atleettisuus näkyi lyhyen tauon jälkeen, kun pitkäraajaiset ja ponnistusvoimaiset ranskalaiset veivät hyökkäyslevypalloja ja torjuivat Suomen heittoyritykset katsomoon.

Puoliajalla Suomi oli vielä kaikesta huolimatta 11 pisteen päässä, mutta kolmannella neljänneksellä Suomi ei saanut mistään sisään, kun Ranska vei Suomelta tilan ja ajan pois. Harmillisesti vielä ne vapaat heitot, jotka Suomi sai erinomaisen puolustuksensa ansiosta, kolahtelivat rautoihin.

– Kolmas jakso oli meille todella vaikea. Saimme itse stoppeja, mutta emme pystyneet kääntämään niitä pisteiksi, vaikka saimme tyhjään kenttään heittoja. Jos olisimme halunneet kilpailla voitosta, niin meidän olisi pitänyt osua kaaren takaa, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa..

Suomen saadessa aikaan vain 2 pistettä neljännekseen Ranska repäisi eron yli kahdenkymmenen ja viimeisteli pelin päätösneljänneksellä.

– Pelaajat toteuttivat puolustusta hyvin. Jos Ranskan pitää 60 pisteessä, niin puolustuksessa olemme onnistuneet.

Suomen onnistujat pelissä olivat vähissä, kun yksikään suomalaisista ei yltänyt yli 10 pisteen. Lähimpänä kävi Suomen kapteeni Elias Valtonen (9/5).

Tappion vuoksi Suomi pelaa MM-kisoissa sijoista 9-16. Suomen tavoitteena jo ennen kisoja oltiin asetettu sijoitus kymmenen parhaan joukossa, mikä on vielä mahdollista.

– Turnaus jatkuu taas isolla pelillä huomenna. Meiltä meni nyt sauma edetä kahdeksan joukkoon, mutta suomalaiselle korikselle on vielä paljon pelattavaa. Egypti-matsi on jälleen näille pojille mahdollisuus pelata maata vastaan, joka ei tule joka päivä vastaan.

Ottelutilastot