Vilpas kiinnitti kovat tilastot omaavan amerikkalaistakamiehen – ”Kova scoraaja”
Saah Nimley on Salon Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaisvahvistus lokakuussa starttaavaan Korisliigaan.
23-vuotias takamies ei ole pituudella pilattu, mutta korintekovoimaa löytyy. 173-senttinen Nimley oli kaudella 2014-2015 koko NCAA:n ykköstason viidenneksi kovin pistemies ja hänet valittiin oman konferenssinsa vuoden pelaajaksi.
Salohalliin saapuessaan Nimley pistää Vilppaan historiankirjat uusiksi, sillä Charleston Southernin kasvatti kävelee matalamman riman ali kuin muutama vuosi sitten Vilppaan paidassa pelannut DiJuan Harris. Vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että Korisliigassa takamiesten senteillä ei ole suurta väliä. Tärkeintä on pelinjohtotaito ja kyky tehdä pisteitä. Niistä ei päävalmentaja Joonas Iisalon tarvitse olla huolissaan.
Liberiassa syntynyt, mutta lähes koko ikänsä USA:ssa asunut Nimley valittiin seniorikaudellaan Big South -konferenssin vuoden pelaajaksi ja hän on yhä ainoa pelaaja, joka on yltänyt siellä 1800 pisteen ja 500 syötön kerhoon. Piskuinen takamies tykitti Charlestonille viimeisellä kaudellaan huimat 21,4 pistettä peliä kohti ja antoi siinä sivussa 4,1 koriinjohtavaa syöttöä ja raapi senteilleen kunnioittavat 4,1 levypalloa. Pisteissä hän oli valtakunnallisen NCAA:n viidenneksi paras ja kärkeä myös onnistuneissa kolmosissa (3.52 per peli).
Nimley on mielenkiintoinen pelaaja, jolle ei kokonsa vuoksi lupailtu edes uraa yliopistokoriksen ykköstasolla. Lukuisat valmentajat luokittelivat reilun 170-senttisen takamiehen liian pieneksi, mutta mies todisti väitteet vääriksi. Nimleyn ura oli katketa kesken juniorikauden, kun polvivamman ensidiagnoosi oli tyly – 18 kuukautta tai uran päätös. Onnistunut leikkaus pelasti uran ja mies nähtiin tositoimissa jo kuuden kuukauden päästä. Seniorikausi oli sitten täydellinen menestys. Isommat korintekijät voivat tulla siis pienessä paketissa.
– Nimley on koostaan huolimatta kova scoraaja. Eikä kaveri ole pelkkä hyökkäyspään pelaaja, sillä nauhoilta käy ilmi, että jalkoja riittää myös pakkipäässä. Saah on puhdas pointti, joka pystyy luomaan heittopaikkoja itselleen ja muille. Hän on erinomainen kaukoheittäjä, todella nopea ja taitava pallon kanssa ja parhaimmillaan nopeassa koko kentän pelissä, arvioi Iisalo uutta pelinjohtajaansa Vilppaan sivuilla.
Viime kaudella Nimley solmi ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Liettuan pääsarjaan, Nevezis Kedainiain riveihin. Liettuassa mikään ei mennyt kuten piti ja kausi päättyi 15 ottelun jälkeen 10,0 pisteen ja 2,3 syötön keskiarvolla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta