Tuomaritoiminta ja lopun vapaaheitto puhuttivat Lahdessa: ”Se oli väärä vihellys”
Namikan ja Kouvojen välisen ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa molempien joukkueiden päävalmentajat ottivat kantaa tuomaritoimintaan.
Namika Lahden päävalmentaja Ilkka Palviainen halusi käyttää puheenvuoron rikkeiden viheltämisestä.
– En ole kertaakaan tällä kaudella tuomareista sanonut mitään, mutta nyt on pakko saada sanottua. Tässäkin ottelussa me hyökättiin koko peliaika vastustajan tiettyjä pelaajia vastaan ja minä näen siellä käsillä puolustamista joka tilanteessa, eikä niitä vihelletä pois, Palviainen kertoi Namikan sivujen mukaan.
– En lähde niitä Kouvojen pelaajia nimeämään, mutta todennäköisesti kaikki paikalla olleet näkivät kyllä ne tilanteet. Oli kaksi loistavaa joukkuetta pelissä, harmi että se kolmas jengi ei ollut samalla kentällä. Lopussa saatiin vielä tuomarivirheellä sauma heittää voitosta, Palviainen viittasi aivan pelin viimeisten sekuntien tapahtumiin.
Vain reilu sekunti ennen täyttä peliaikaa Kouvojen Ilari Seppälä pääsi vapaaheittoviivalle ja epäonnistui molemmissa yrityksissään. Korirenkaan päällä pomppineen levypallon nappasi Namikan Ryan Wright, jolloin tuomaristo vihelsi pelin poikki.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen esitti oman näkemyksensä tilanteeseen.
– Se oli tuomarilta todella raskauttava, mutta inhimillinen erehdys. Tuollaisessa tilanteessa pinnan johdossa ja sekunti jäljellä heitetään jälkimmäinen vapaaheitto tahallaan korirenkaan kautta ohi. Kun pallo tulee ensimmäisen pelaajan käsiin, lähtee kello käyntiin ja ainoa vaihtoehto on viskata pallo toiseen päätyyn.
Nyt vihellyksen jälkeen Namika otti aikalisän ja pääsi vielä yrittämään voittoheittoa pelin jatkuessa hyökkäysalueelta. Kevin Tiggsin kaukoheitto ei kuitenkaan onnistunut.
– En ehkä puhuisi siitä tuomarivirheestä näin rauhalliseen sävyyn, jos se heitto olisi mennyt sisään, Lehtonen jatkoi.
– Se oli väärä vihellys, jonka seurauksena kellosta ei mennyt sekuntiakaan pois ja vastustaja sai pallon toiseen päätyyn. Lisäksi oli aikalisällä suuri epätietoisuus siitä, mistä tilanteesta peliä jatketaan, kun tuomarit pitivät omaa palaveriaan. Ei tällaista saisi tapahtua missään olosuhteissa, Lehtonen sanoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Seagulls dominoi kärjessä jouluna
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia