Gerald Lee viihtynyt hyvin Romaniassa
Gerald Lee junior haki tällä kaudella uusia haasteita Romaniasta, kun hän siirtyi maan ykkösjoukkue CSU Asesoft Ploiestin riveihin. Lee on sopeutunut hyvin uusiin maisemiin ja odottaa innolla sunnuntaina alkavaa kautta.
Lee oli kuullut positiivisia asioita seurasta ennen Romaniaan matkaamista eivätkä jutut jääneet pelkästään puheen tasolle, vaan kaikki on mennyt uudessa seurassa suunnitelmien mukaan.
– Kaikki luistaa. Asunto oli heti saman tien odottamassa ja olen päässyt tosi hyvin mukaan joukkueeseen. Olen ollut täällä nyt pari viikkoa ja meillä oli yksi cupin peli jonka voitimme reilusti, Lee valottaa alkutaivaltaan SuomiKoris-sivustolle.
Ploiesti on kansainvälinen joukkue, jossa pelaa yhteensä seitsemän ulkomaalaista. Leen lisäksi pelaajia on kolme USA:sta ja kolme Serbiasta.
– Meillä on pelaajia vähän joka puolelta ja sopeutuminen tänne on mennyt siinäkin mielessä paljon helpommin kuin edellisseuroissa.
Myös kentällä kaikki on mennyt hyvin tähän mennessä ja Leelle on luvassa iso tontti joukkueessa.
– Pelaamme aika paljon isojen miesten kesken. Meillä on neljä isoa pelaajaa, joista kaksi on isoa laituria ja sitten yksi toinen sentteri. Meillä on sitten atleettisia jenkkejä ja hyviä heittäjiä joukkueessa. Pelaamme joukkuekorista ja kaikilla käy pallo aika paljon, ”Junnu” kuvailee.
EM-kisoista itseluottamusta
Lee pelasi vahvat EM-kisat ja erityisesti Espanjaa ja Sloveniaa vastaan hän loisti. Hän otti onnistumisista itseluottamusta mukaan Romaniaan.
– Kyllähän siinä tuli itseluottamusta, kun onnistui maailman parhaita pelaajia vastaan. Sellaisesta nousee aina itseluottamus.
Susijengin hienoja edesottamuksia oli seurattu tarkkaan myös Romaniassa.
– Kyllä kaikki heti kommentoivat miten hyvin pelasimme ja onnittelivat, Lee heittää.
EM-kisojen jälkeen Lee ehti levätä muutaman päivän ennen lähtöään Romaniaan.
– Tulimme Suomeen tiistaina ja sunnuntaina tulin tänne. Siinä oli aika monta päivää enemmän kuin viimevuosina. Nyt ehti olla pari päivää ihan rauhassa ja ehti tavata perhettä ja kavereita, Lee kertoo pienestä ”kesälomastaan.”
Romanian sarjakausi alkaa sunnuntaina ja tavoitteet ovat korkealla. Ploiesti on voittanut yhdeksän Romanian mestaruutta viimeisen kymmenen vuoden aikana ja lähtee jälleen selkeänä ennakkosuosikkina kauteen. Lisäksi Ploiesti pelaa Eurocupissa ja se arvottiin samaan lohkoon Petteri Koposen Himkin kanssa.
– Emme ole hirveästi puhuneet eurotavoitteista, mutta kyllä varmasti tavoittelemme pääsyä toiselle kierrokselle ja katsotaan siitä sitten eteenpäin. Kotimaassa mestaruus on ainoa tavoite tietenkin, Lee päättää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta