Namika Lahdelle uusi logo

Namika Lahden uusi logo on nyt virallisesti julkaistu. Kesällä aloitettu suunnittelutyö valmistui syyskuun alussa ja uusi kolmion muotoinen logo paljastettiin ensi kertaa yleisölle tiistain konsertti-illassa.
Logo on keskeinen tekijä Namikan brändin ja yleisilmeen uudistamisessa. Entiseen verrattuna uusi logo korostaa Namikalle tunnusomaista lilavalkoista väritystä, perinteikkyyttä ja NMKY-liikkeen kolmiotunnusta.
Lisäksi haluttiin luoda Suomen mittakaavassa edukseen erottuva palloilujoukkueen logo, joka tuo seuran nimen ja värityksen esille ensisilmäyksellä. Logo ilmentää pelivälineen muodossa myös lajin – joka on tietenkin koripallo. Tunnuksessa esiintyvä College-tekstifontti myös noudattelee Lahden NMKY:n pelipaidoissa takavuosina esiintynyttä LAHTI-tekstiä.
Uusi logo nähdään Namikan lilavalkoisessa peliasussa runkosarjan avausottelussa ensi viikon perjantaina 4. lokakuuta, jolloin Namika matkustaa Kauhajoelle Karhun vieraaksi. Kotiavaus Loimaan Bisonsia vastaan pelataan seuraavan viikon keskiviikkona 9.10. klo 18:30 alkaen.
Namika Lahti kertoo uudesta logosta kotisivuillaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tässä ovat Susijengin alkulohkovastustajat ja ottelut EM-kisoissa Tampereella
- LeBron James täräytti Lakersille voiton
- Seagullsille tuli mutkia matkaan
- Lauri Markkanen sivussa nöyryytyksestä
- Suomalainen koripallolegenda lopettaa uransa
- Kohukaupan toinen osapuoli debytoi uudessa NBA-seurassaan – vaisua oli
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- Suomalainen koripallolegenda lopettaa uransa
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- Kohukaupan toinen osapuoli debytoi uudessa NBA-seurassaan – vaisua oli
- Lauri Markkanen sivussa nöyryytyksestä
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa
- Seagullsille tuli mutkia matkaan