Lahti vei Namikoiden kohtaamisen
Perjantaina Lahden NMKY isännöi lappeenrantalaista kaimaansa ja Lahti venyi selvään 78-42 (45-18)-voittoon ottelussa.
Lappeenrannan Namikan kauden ensimmäinen ja ainoa harjoitusottelu sujui mollivoittoisesti. Huonosta heittopelistä huolimatta lappeenrantalaiset pysyivät pelissä jotenkin mukana tilanteeseen 18-23, jonka jälkeen Lahti vei seuraavat kahdeksan minuuttia käsittämättömästi 24-0. Kotijoukkue ei tuon noin seitsemän minuutin aikana saanut palloa renkaan läpi korin alta, vapaaheittoviivalta kaukoheitoista puhumattakaan. Etenkin Ilkka Vuori (7/7syöttöä) sekä korin alla vahvasti pelannut Dan Oppland (27/12) aiheuttivat kotijoukkueelle suurimmat ongelmat. Tuon jakson jälkeen peli pelattiin tasaisemmissa merkeissä, mutta varsinkin kotijoukkueen heittopeli oli kotisalissa äärimmäisen tuskaista.
Valonpilkahduksia kotijoukkueen tulevasta iskukyvystä antoi 16 minuuttia pelannut Todd Brown (6/5), jonka monipuolisuudesta saatiin viitteitä muutamien erinomaisten suoritusten muodossa. Greg Logins oli joukkueen paras pistemies 14 pisteellään (+12 levypalloa), seuranaan Eero Aaltonen kahdeksalla ja Atte Perttu seitsemällä pisteellä. Kokonaisuudessaan lappeenrantalaisten heittoprosentit olivat murheelliset, 1p 30%, 2p 25% ja 3p 21%.
Lappeenrannan Namikan apuvalmentaja Juha Sten ei ollut mielissään joukkueen otteista.
– Silloin kun peli hajoaa käsin, kaivataan kipeästi kokeneempaa pelintekijää ottamaan homma haltuun. Tänään meillä ei sitä ollut, ja aika inhottava pätkä toisella jaksolla nähtiin. Sille ei aina voi mitään, jos pallo ei mene pussiin, mutta sen ei pitäisi masentaa joukkuetta, kuten tänään tapahtui.
– Toki peliä sekoitti entistä enemmän Todd Brownin tulo lähes kylmiltään pelaamaan. Hänen suorituksensa oli toiveita herättävä. Osittain tyytyväinen voi olla myös toisen puoliajan puolustukseen, jolloin Lahti teki vain 33pistettä. Eteenpäin, töitä on edessä, ja maanantaina jatketaan toivottavasti viimeinkin koko joukkueen voimin, Sten toteaa seuran kotisivuilla.
Namika Lappeenranta:
Jones (2/5), Logins (14/12), Turunen (0/1), Brown (6/5), Tapio (0/0), Aaltonen (8/3), Perttu (7/2), Niskanen (0/2), Puittinen (0/2), Aavamäki (0/1), Conerly (5/2)
Namika Lahti:
Koskinen (2/5), Vuori (7/5/7), Skamo (8/3), Heinonen (5/2), Alanen (3/1), Mäkäläinen (10/4), Huolila (6/6), Arnold (10/4), Oppland (27/12)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Seagulls dominoi kärjessä jouluna
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia