Kouvolassa mielenkiintoinen turnaus viikonloppuna
Tämänvuotinen Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvola-turnaus tarjoaa korisyleisölle kahden päivän (20.-21.9.) aikana neljä joukkuetta ja yhteensä neljä ottelua.
Isäntäjoukkue Kouvojen lisäksi kotimaasta turnaukseen osallistuvat Korisliigan viime kausien kestomenestyjä ja upeasti viime kauden EuroChallenge-sarjassa pelannut Joensuun Kataja sekä 1.divisioonassa viime kaudella äärimmäisen lähellä sarjanousua ollut ja jälleen kovan joukkueen koonnut Porvoon Tarmo. Etelä-Saksasta turnaukseen ovat matkanneet Kouvojen tutut ystävät eli ProA-sarjassa pelaava Crailsheim Merlins.
Crailsheim Merlins saapui Suomeen jo keskiviikkona. Pienten mutkien kautta joukkue saatiin kuin saatiinkin vielä keskiviikon puolella Kouvolaan. Pari viikkoa sitten Saksassa pelatussa ottelussa silloinen isäntäjoukkue Merlins oli hivenen Kouvoja vahvempi vieden runsaslukuisen ja äänekkään kotiyleisönsä edessä käydyn ottelun nimiinsä 83-75 (46-34). Kyseinen ottelu oli Kouvojen ensimmäinen nykyisellä kokoonpanolla ja se näkyi selvästi varsinkin ottelun alussa. Merlins oli alussa valmiimpi ja vahvempi, mutta valtaosa ottelusta pelattiin tasapäin.
Merlins saapui Kouvolaan 10 pelaajan voimin ja sen tärkeimmät pelaajat ovat matkassa mukana. Joukkueessa pelaa neljä ulkomaalaisvahvistusta sekä yksi kaksoiskansalaisuuden omaava pelaaja. Kouvoja vastaan aiemmin käydyssä ottelussa hyvässä vireessä olivat erityisesti hyvän heittokäden omaava saksalainen takamies Philipp Friedel sekä varsin monipuolinen pallotaituri kuubalainen laituri Yorman Polas. Merlins on erittäin monipuolinen joukkue ja sen vahvuutena voidaan pitää laajaa ja laadukasta pelaajamateriaalia. Lisäksi joukkueen runko on pelannut yhdessä jo jonkin aikaa.
Joensuun Kataja pelaa jo torstaina harjoitusottelun Lappeenrannassa paikallista Namikaa vastaan ja jatkaa sieltä suoraan Kouvolan turnaukseen. Kouvolalaisille hyvin tuttu päävalmentaja ja koripallolegenda Jukka Toijala marssittaa Mansikka-ahon parketille osin tutun, mutta viime kaudesta kuitenkin myös osiltaan uusiutuneen miehistönsä. Mukana ovat tietysti ikisuosikit Petri Virtanen ja Sami Lehtoranta sekä ex-Kouvo Antti Kanervo.
Katajan uusista nimistä mielenkiintoisin lienee usean ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen paluun kotimaan kentille tekevä takamiestaituri Teemu Rannikko. Uusina kasvoina joukkueessa pelaavat myös ennen Tampereen Pyrintöä edustanut Jesse Niemi sekä pääkaupunkiseudulta Katajaan siirtynyt Kalle Naapi.
Kataja lähtee, ainakin tällä erää, kauteen kahdella ulkomaalaisvahvistuksella. Joensuulaiset ovat palkanneet riveihinsä laituri Renaldo Majorin sekä 205-senttisen sisäpelaaja Mike Morrisonin. Monipuolinen Major on NBA D-liigan kaikkien aikojen pisteykkönen ja hänet on valittu myös kyseisen liigan vuoden puolustuspelaajaksi. Urheilullinen Morrison on pelannut urallaan aiemmin Belgian ja Kyproksen pääsarjoissa ja hän on erinomainen heiton torjuja sekä varma viimeistelijä korin läheisyydessä.
– Koripallo on saanut paljon positiivista julkisuutta ja ihmiset varmasti ymmärtävät, että Suomessa pelataan hyvää koripalloa. Maajoukkueen pelaajista suuri osa pelaa Korisliigaa, joten Susijengin tähtiä on nähtävinä livenä talven mittaan. Katajan valmistautuminen kauteen sujuu ”hitaasti kiiruhtaen”. En ole vielä ehtinyt nähdä yhtään harjoitusta, joten tuleva turnaus Kouvolassa on minulle enemmän tai vähemmän tarkkailua ja joukkueen uusiin jäseniin tutustumista. Joukkueen valmistautuminen on kuitenkin aikataulussa ja Katajan osalta odotukset ovat korkealla kuten aina. Haluamme jatkaa menestystä EuroChallengessa. Korisliigan osalta ratkaisut tapahtuvat vasta keväällä joten alkukauden päätavoite on pelata parhaat pelit Euroopan kentillä, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala valottaa Kouvojen sivuilla.
Porvoon Tarmo oli viime kaudella hyvin lähellä nousua takaisin Korisliigaan. Porvoossa on verkot laitettu kesän aikana uudestaan vesille ja pelaajakokoonpano vaikuttaa vahvalta. Korisliigasta tuttuja pelaajia on joukkueessa useampia: ex-Kouvot Teemu Rintala ja Jarno Nissinen sekä muista liigaseuroista tutut Sad Niskanen ja Joel Heinikoski.
Tarmo on palkannut tulevalle kaudelle kolme ulkomaalaisvahvistusta. Ensimmäisenä Porvoon katukuvaan ilmestyi viime kaudella Itävallan pääsarjassa pelannut 196-senttinen takamies-laitahyökkääjä Cor-J Cox. Kimmoisa pelaaja on voittanut urallaan monta donkkikisaa pelaamisen ohella. Sisäpelaajaksi joukkueeseen hankittiin 201-senttinen rookie Rondrico Hightower ja yleispelaajaksi 200-senttinen niin ikään rookie Adrian Powell.
Isäntäjoukkue Kouvot lähtee kotiturnaukseensa täydellä ja viimeiset pari viikkoa koko joukkueellaan harjoitelleella kokoonpanolla. Viime kaudesta jatkavat Ilari Seppälä ja Jere Luoma ovat saaneet rinnalleen oman kylän pojat Alexander Madsenin ja Tuomas Hirvosen. Uusina niminä joukkueeseen ovat kesän aikana liittyneet 205-senttinen Daniel Dolenc ja 208-senttinen tanskalainen nuorimies Tobias Reinholt. Leikkauksesta toipuvan Juuso Kauppisen korvaa kotiturnauksen kokoonpanossa Oskari Leino.
Turnauksesta lisää Kouvojen kotisivuilla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sokea kana löytänyt jyvänsä? – Lauri Markkasen Utah nosteessa
- Seagulls dominoi kärjessä jouluna
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia