Susijengi ”erittäin hyvällä fiiliksellä” kaatamaan Iso-Britanniaa
Syyskuun EM-kisoihin valmistautuva Suomen korismaajoukkue kohtaa torstaina Iso-Britannian Hartwall Areenalla.
Susijengi on valmistautunut yhdessä useamman viikon reilun kolmen viikon päässä siintäviin EM-kisoihin. Kaksi viikkoa sitten ensimmäisessä valmistavassa ottelussa Ranska kaatoi Susijengin niukasti. Sen jälkeen on kuitenkin menty eteenpäin.
– Viime viikko oli aika raskas, kun siinä oli Ranskan matkustukset alla ja ne painoivat. Tämä viikko on ollut vähän terävämpää. Nyt tässä tulee melkein viimeiset pelit parin viikon sisään ja sitten kisat onkin jo ihan ovella. Viime viikolla joutui vähän rutistamaan, mutta nyt on tosi hyvä draivi päällä, 141 A-maaottelun Hanno Möttölä kertoo.
Torstain vastustaja, Iso-Britannia, tarjoaa hyvän haasteen, mutta on täysin kaadettavissa.
– Iso-Britannia oli olympialaisissa mukana ja vaikka isäntämaana pääsi kisoihin, niin pärjäsi aika hyvin. Vaikka heiltä puuttuukin nyt pari suurinta tähteä, niin kyllä sieltä tulee atleettista kaveria vastaan. Erittäin hyvällä fiiliksellä lähdetään voittoa hakemaan, Möttölä sanoo.
– Tässä huomaa näidenkin pelien merkityksen. Vaikka nämä ovat harjoituspelejä, niin näissäkin painetaan kuin viimeistä päivää, Möttölä lisää.
Suomi pelaa Iso-Britannia- ottelun jälkeen vielä kertaalleen kotona ennen EM-kisoja, kun Latvia tulee vastaan. Möttölä pitää kotona pelaamista erittäin tärkeänä ja vaatii myös faneja paikalle.
– Oltiin muutama vuosi sitten katsomassa, kun Liettua pelasi viimeisen pelin ennen olympialaisiin lähtö kotonaan. Siellä oli 11000-12000 ihmistä huutamassa. Kyllä se on korisfanien velvollisuuskin tulla paikalle näihin peleihin. He ovat tärkeä osa joukkuetta, Möttölä muistuttaa.
Vaikka Möttölä on yksi maajoukkueen kokeneimmista pelaajista, löytyy torstai-illasta myös jotain uutta.
– Hartwall Areenalla en ole tainnut pelata ikinä, eikä ole tässä maassa tainnut moni muukaan pelata. ToPo taisi pelata joskus kymmenen vuotta sitten siellä, mutta siitä joukkueesta ei taida hirveästi aktiivipelaajia olla. Todella kivahan se on sinne päästä pelaamaan ja toivottavasti halli tulee mahdollisimman täyteen, että saadaan hyvä fiilis, Möttölä päättää.
Suomen ja Iso-Britannian välinen ottelu alkaa torstaina klo 19.00 Hartwall Areenalla.
Kim Sandén
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta