Lappeenrannan Namika ei kiirehdi ulkolaisten kanssa
Korisliigan joukkueet rakentavat parhaillaan kovaa vauhtia joukkueitaan tulevaa kautta silmällä pitäen. Lappeenrannan Namika ei kuitenkaan hätäile vahvistusten kanssa, vaan katsoo tilannetta rauhassa.
Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan ulkomaalaisvahvistusten kanssa ei ole vielä kiirettä.
– Olen joka vuosi ollut aika rauhallinen kesä- ja heinäkuun ajan. Elokuussa alamme jo katsella enemmän pelaajia ja varmasti lähiviikkoina teemmekin ensimmäiset tarjoukset. Voi myös olla mahdollista, että kiinnitämme amerikkalaisemme vasta syyskuun alussa jolloin hinnat ovat huomattavasti alhaisemmat. Aikaisempien vuosien vahvistuksista ainoastaan Matt Gibson on kiinnitetty heinäkuussa, mutta hän olikin jo valmiiksi tuttu pelaaja. Pidetään fanitkin vielä hieman jännityksessä, Tuovi kertoo Namikan sivuilla.
Tuovilla on kuitenkin selvä näkemys mille paikoille joukkue tarvitsee vielä vahvistuksia.
– Tarvitsemme kotimaiseen rotaatioon vielä nuoren pelintekijän ja Clifton Jonesille kilpailijan ison miehen paikalle. Amerikkalaiset tulevat olemaan kahden edelliskauden tapaiset. Pelintekijäksi etsimme johtohahmoa, laiturin paikalle ensisijaisesti joukkueen hyökkäyspään johtajaa, ja sitten tietysti isoa laituria joka pystyy myös heittämään kaukaa.
Namika aloitti kauteen valmistautumisen maanantaina ja edessä on tiukka rupeama ennen kauden alkua.
– Joukkue harjoittelee elokuun tiiviisti yhdeksän kertaa viikossa. Syyskuussa aloitamme virallisen ”pre-seasonin”, johon kuuluu muutama viikonloppuleiritys ja tietysti harjoitusotteluita. Lajiharjoittelusta vastaa apuvalmentaja [Juha] Sten, ja kuntopuolella poikia hikoiluttaa aikaisempien vuosien tapaan Koskisen Tommi. Itse palaan sorvin ääreen heti kisojen päätyttyä, Susijengin valmennusryhmään kuuluva Tuovi valottaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vegasissa juhlineille mestareille karu opetus ruostekaupungissa
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- NBA-seuralla musertavia loukkaantumishuolia
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta
- NBA Cupissa selvä ratkaisu – Giannis on mestariainesta
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- Latvian maajoukkuepelaaja löytyi kuolleena Moskovasta
- Koripallotähden traagisesta kuolemasta lisätietoja
- Luka Doncic räväytti hurjan saldon
- Lauri Markkasen Utahilla aivan karmeaa
- NBA:n supertähdellä karmeaa tuuria
- LeBron James laittoi hurjan ennätyksen uusiksi
- Seagulls vain karkaa Korisliigassa
- Kovaa peliä Las Vegasissa – Giannis jyräsi finaaliin
- Lauri Markkaselta nähtiin parempaa
- Hallitsevan mestarin syvään tuskaan tuli helpotusta